»Siitä tulee meille molemmille todellinen ilo, eikö totta? Nauttikaamme hauskasta työstämme. Jos on tilaisuutta viattomaan iloon, hauskaan hetkeen, kuten nyt, tulee nauttia siitä täysin siemauksin. Te saatte vielä nähdä, mimmoinen vanha filosofi minä olen!»
XXIV.
»Minun täytyy sanoa teille kaikki, Mrs. Edgecombe; en voi enää olla tunnustamatta teille kaikkea…»
»Mitä sitten, rakas lapsi?»
Molemmat naiset istuivat erään hotellin parvekkeella Luzernissa. Aamiainen oli jo syöty ja palvelija siistinyt pyöreän kivisen ruokapöydän. Hän oli tuonut päivän sanomalehdet, joita Hanna tavallisesti luki suojelijalleen. Avaamaton englantilainen kirja oli heidän edessään, ja pöydällä oli vielä sitäpaitsi Mrs. Edgecomben ompelukori nypläyksineen.
Hannalla oli nyt ollut uusi paikkansa kuusi kuukautta, ja hän oli hyvin tyytyväinen. Luuloteltu keuhkotauti oli muuttunut mitä kukoistavimmaksi terveydeksi. Jo ensi hetkessä ilmaantunut molemminpuolinen ihastus oli yhä juurtunut. Hannan monipuolinen sivistys, hänen hieno käytöksensä, musikaaliset taipumukset, hänen kykynsä ottaa osaa keskusteluun tekivät hänestä kruunun seuranaisten luokassa. Mrs. Edgecombe taasen oli tasainen ja iloinen luonteeltaan sekä sitäpaitsi aina ystävällinen ja hienotunteinen. Eipä siis ihmettä, että heistä oli hauskaa seurustella toistensa kanssa.
Matkaohjelmaa oli seurattu. Hannasta, joka oli niin kovin herkkä ja aina oli toivonut saavansa matkustaa, oli tämä matka ollut äärettömän nautintorikas. Ensin he kävivät Pariisissa, matkustivat halki Italian, pistäytyivät Kreikassa, ja nyt Mrs. Edgecombe tahtoi viettää jonkun ajan Sveitsissä. Luzern miellytti häntä suuresti.
»Täällä me viivymme muutamia viikkoja», oli hän sanonut Hannalle, »ja nautimme Sveitsistä väsyttämättä itseämme. Mitä hyödyttää joka päivä nousta alpeille tai aina ryömiä uusiin rotkoihin. Täältä me näemme alpit ja lunta ja sveitsiläistä karjaa ja englantilaisia matkailijoita niin paljon kuin ikinä tahdomme. Emmekö lepääkin täällä?»
Vanha rouva ei ollut koskaan udellut matkatoveriltaan hänen aikaisempia vaiheitaan. Hän tiesi pilven lepäävän sen yllä, ja hänen ääretön hienotunteisuutensa suojeli häntä uteliaisuudesta ja esti häntä väkisin vaatimasta luottamusta. Sitävastoin hän oli aivan avomielisesti kertonut omasta menneisyydestään niinkuin nykyisistäkin oloistaan.
Mrs. Edgecombe oli erään saksalaisen tiedemiehen tytär. Kodissaan hän oli oppinut tuntemaan köyhyyden katkeruutta, mutta oli myöskin oppinut ajattelijan levollisuudella kestämään aineellisia vaikeuksia. Hänen ollessaan kaksikymmentäneljä-vuotias kosi häntä eräs englantilainen matkailija. Tämä oli nuori, äärettömän rikas, kuului arvossapidettyyn perheeseen, ja kaikki, morsiankin, pitivät tarjousta suurena onnena.