Vielä eräs seikka kiusasi Hannaa, ja se oli heidän miltei köyhyyttä osoittava yksinkertainen taloutensa. Hän olisi helpommin kestänyt sitä, jos miehensäkin olisi kärsinyt siitä, jos olisi saanut miehensä sylissä kaivata puuttuvaa komeutta, jos hänen olisi ollut pakko lohduttaa ja rohkaista miestään ja jos tämä sitten olisi ihaillut hänen rohkeuttaan. Jos Ewald olisi ihmetellyt, että hänen pieni vaimonsa mielellään hänen takiaan kieltäytyi komeuksista, olisi Hanna ilomielin ollut niitä vailla, mutta Ewald ei edes huomannut, ettei kotinsa ollut kyllin kaunis ja mukava. Hän ei ollut vanhempainsa kodissa muuhun tottunut. Vaatimattomuus ja tyytyväisyys olivat hänen miellyttävimmät ominaisuutensa; turhamaisuus oli hänelle vierasta — ja siksi hänen pieni kotinsa, jota hänen nuoren vaimonsa kukoistava sulous kaunisti ja jonka ylläpitämiseksi hänen tulonsa hyvästi riittivät, oli hänestä ihanteellinen. Hän oli sanalla sanoen onnellinen.
Huomatessaan vaimonsa monasti olevan surullisen ja luullessaan syynä siihen olevan seuraelämänkaipuun — Hanna kun ei voinut tuntea vakavien tutkimusten tuottamaa iloa, mutta tarvitsi kuitenkin iloa — Ewald päätti, että hänen piti saada mielin määrin huvitella. Itse hän ei tosin aikonut ottaa osaa vihaamiinsa huveihin, vaan uskoi vaimonsa Dori tädin huostaan. Tämän hilpeän vanhan rouvan seurassa Hanna saattoi käydä teattereissa, tanssiaisissa, kävelyillä ja vierailuilla mielensä mukaan, arveli Ewald. Vanhan, huvitteluhaluisen naisen paraimpana keinona ihmisten kokoomiseksi ympärilleen on nuoren kaunottaren läheisyys.
»Puvuistasi pidän kyllä huolen», sanoi kenraalitar Hannalle tämän pudistaessa päätään miehensä esittäessä ehdotustaan.
»Ei, ei… pukujen takia en epäile… mutta jos Ewald ei ole mukana, on kai sopimatonta…»
»Joutavia, Hanna! Jos miehesi hyväksyy sen, niin ei kai siinä mitään sopimatonta ole, kun sinä olet minun siipieni suojassa… minun, joka olen ollut sinulle kuin äiti… Sinunkaltaisesi nuoren naisen ei sovi aina kotona kököttää.»
»Rouva kenraalitar on aivan oikeassa, rakas lapsi. Sinulta puuttuu huveja, ne tulevat tekemään sinulle hyvää. Asia on siis päätetty. Huomenna on keskiviikko, ja silloin Hanna nuorena rouvana astuu seuraelämään ja tanssii katrillin majuri Schimmererin kanssa, koska se on niin hauskaa.»
»Etkö sinä ole mustasukkainen, rakas Ewald?» härnäili kenraalitar.
»Majuri on Hannan entisiä ihailijoita.»
»Minä? Mustasukkainen? En, se tunne on minulle aivan outo. Luullakseni sitä tavataan ainoastaan romaaneissa, eikä sillä saa ahdistaa kunniallista vaimoa.»
»Hanna, sinun miehesi on enkeli, toistan sen vieläkin, etkä sinä voi kyllin minua kiittää siitä, että saatoin teidät yhteen. Hyvästi nyt, rakkaat lapset! Asia on siis päätetty; minä odotan sinua huomenna, Hanna.»
Kun vastanaineet jäivät yksin, meni Hanna miehensä luo, pani kätensä hänen olalleen ja katseli häntä suoraan silmiin sanoen vakavasti: