»Olen, elämä on ihanaa!»
»Nuoruus on ihana aika, ja kaunis on rakkauden punainen kukka», vastasi vanha rouva. »Minä seuraan innolla kohtalosi kehitystä, joka päättyy häihin, jotka päälle päätteeksi ovat jo pidetyt; hääthän ovat se ehto, jonka me vanhat kunnianarvoiset ihmiset asetamme armastelulle, jota tahdomme suojella. Mutta milloin aiot ilmaista itsesi?»
»En vielä. Tahtoisin ensin olla varmempi hänen rakkaudestaan.»
»Varmempi? Minusta se loistaa hänen jokaisesta katseestaan. On ajatuksia, jotka, kun ne syntyvät kahdessa sydämessä yhtaikaa, täytyy myöskin pukea sanoihin.»
Tähän saakka olivat rakastuneet ainoastaan ani harvoin ja vain muutamia silmänräpäyksiä saaneet olla kahdenkesken. He olivat aina joko suuressa seurassa tai keskustelussa Mrs. Edgecomben kanssa. Viisas ja rakastettava vanha rouva oli pitänyt paljon huolta siitä, että Hannan herttaisuus tuli näkyviin.
Useita tunteja he viettivät soittokoneen ääressä, Hanna soitti ja Ballmann kuunteli. Ballmann nautti sanomattomasti hänen taiteellisesta esityksestään, ja Hanna oli ihastunut huomatessaan taidolleen annettavan arvoa. Kerran tohtori mainitsi Ballmannin työskentelevän Amerikassa julkaisemiensa kirjoitelmien järjestämiseksi ja että hän oli jättänyt ne eräälle saksalaiselle kustantajalle, joka oli luvannut ne painattaa, ja silloin Mrs. Edgecombe pyysi kirjailijaa lukemaan heille joitakuita töitään. Ne oli selvällä ja säkenöivällä tyylillä kirjoitetut ja koskettelivat erilaisia filosofisia ja esteettisiä aineita. Nyt oli Hannan vuoro nauttia ja ihailla.
* * * * *
Pari viikkoa oli kulunut Ewaldin ensimäisestä käynnistä. Kun Hanna ajatteli tätä aikaa, tuntui se hänestä paljon pitemmältä, sillä sinä aikana oli tapahtunut niin paljon. Rakastaville ovat kaikki pikkuseikat suuren arvoisia, ja muistojen sarjaan siirtyy suuri joukko tapauksia.
Kaksi viikkoa ensimäisen päivällisen jälkeen nuo neljä ihmistä istuivat jälleen samassa päivällispöydässä. Päivällisen jälkeen emäntä sanoi tohtori Scherenbergille.
»Uskallatteko antautua shakkitaisteluun kanssani?»