Tohtori ilmoitti olevansa halukas, ja he istuutuivat shakkipöydän ääreen.
Penkereelle vievä ovi oli auki. Oli mitä ihanin kesäkuun-ilta. Kaukaa
kuuluivat kylpylaitoksen orkesterin sävelet. Hanna meni ulos, ja
Ballmann seurasi häntä. Shakkinappulat olivat asetetut paikoilleen.
Tohtorilla oli mustat nappulat.
»Valkoinen siirtää», sanoi hän odotettuaan hetkisen.
Mrs. Edgecombe katseli miettivän näköisenä molempia nuoria. Tohtori huomasi sen, kääntyi ja näki Ballmannin häviävän penkereellä vallitsevaan hämärään.
»Valkoinen alottaa», hän toisti.
Mrs. Edgecombe siirsi talonpojan.
»Miten vanha te olette, tohtori parka?» kysyi hän.
»Kuusikymmentäviisi vuotta», vastasi tohtori siirtäen nappulaa. »Vanhuus on ikävä laitos. On niin harmillista nähdä elämänarvoisten asiain joutuvan saavuttamattomiin.»
»Oletteko kateellinen?» kysyi Mrs. Edgecombe nauraen ja vei talonpoikaansa eteenpäin.
»Tietysti; tuolla penkereellä sykkivät kahden ihmisen sydämet ilosta, joka on paljon suurempi meidän innostustamme teidän hevoseenne tuossa; nyt minun täytyy siirtää näinikään.»