»Täällä kaupungissako?» kysyi hän. »Vai linnassanneko?»
»En, täällä kaupungissa. Minusta tuntuu, kuin tämä kaupunki olisi valtakunnan mielenkiintoisin kaupunki», jatkoi hän hiljaa.
»Teilläpä on ihmeellinen maku», vastasi Hanna hymyillen. »Teillehän on koko maailma avoinna. Te voitte halunne mukaan lähteä pikajunassa Pariisiin tai huvialuksella purjehtia valtameren poikki…»
»Taikka lentää kanuunankuulan matkassa kuuhun», naureskeli kreivi.
»Ei, niin pitkälle emme toki ole vielä tulleet.»
»Te huomaatte siis, ettei koko maailma ole avoinna minulle. Jokaista ihmistä varten on olemassa ainoastaan pieni osa maata taikka unelmien valtakuntaa, jota hän voi sanoa omaksi maailmakseen… nimittäin se osa, jonka hänen rakkautensa käsittää.»
»Taikka hänen velvollisuutensa», jatkoi Hanna.
»Miten kukin tahtoo», arveli Edelberg.
»Miten kunkin tulee», jatkoi Hanna.
Pikku rouva raukka! Hän oli jo asettunut puolustuskuntoon, tuntien siitä nautintoa. Hän ei tiennyt, että nainen on varmimmin turvassa hyökkäyksiltä niin kauan, kun hän ei ole huomaavinaan olevansa vaarassa.