Ennenkuin Hanna istuutui kirjoittamaan, kulki hän huoneissa vielä kerran. Hän huomasi silloin vasta, että siellä oli sellaisia tavaroita, joita hotellihuoneissa ei juuri tapaa. Salissa oli flyygeli ja nuotteja. Eräällä pöydällä oli sanomalehtiä, kirjoja ja albumi. Kukkaspöytiä oli nurkissa, ja uuninreunalla ja peilipöydillä olevat maljakot olivat täynnään kukkia. Miten hellästi ja huomaavaisesti hänen rakastettunsa olikaan ajatellut häntä!
Ja kuitenkaan hän ei tuntenut jälleennäkemisen iloa; päinvastoin hän ajatteli vavisten tapaamista. Tuskainen puna peitti hänen poskiaan hänen ajatellessaan hetkeä, jolloin hänen voittajansa astuisi kynnyksen yli. Hän halusi siirtää sitä hetkeä vielä hiukan. Ja siksi hän istuutui pöydän ääreen kirjoittamaan:
»Olen juuri saapunut. Olen väsynyt ja tarvitsen parin tunnin levon.
Odotan teitä — ei, sinua — kello viiden tienoissa. H.»
Hän soitti ja jätti kirjeen palvelijalle.
»Viekää tämä heti Edelbergien palatsiin.»
»Toimitetaan.»
Sitten hän lukitsi ovet voidakseen rauhassa katsella kauniita ja mieltäkiinnittäviä tavaroita. Hän tarkasti kaikkia erikseen. Ensin hän avasi flyygelin. Se oli Streich. Hän soitti muutamia akordeja: oi, miten täyteläiset, pehmeät ja kirkkaat ne olivat. Nuottien joukosta hän löysi uusimpien, suurten oopperain sekä Karl- ja Wiedener-teattereissa juuri myrskyisintä suosiota herättäneiden operettien partituurit, muutamia Straussin valsseja, Chopinin nocturneja sekä Verdin messun. Pöydällä oli ranskalaisia, englantilaisia ja saksalaisia kuvalehtiä; Wienin pilalehtiä, muotilehtiä sekä Octave Feuillet'n »Camorsin kreivi»; joku Disraelin romaani Tauchnitz-painoksena; valokuvakokoelma Belvedere-näyttelystä sekä toinen, jossa oli eurooppalaisten hallitsijain ja taidepiirin kuuluisuuksien kuvat.
Hanna silmäili kaikkea tätä pintapuolisesti. Hän päätti myöhemmin kiinnittää niihin enemmän huomiota. Kun oman romaanin tapahtumat seuraavat toisiaan niin nopeasti kuin tässä, ei saata syventyä mielikuviin. Salista hän meni makuu- ja pukeutumishuoneeseen. Vasta nyt hän huomasi täälläkin häntä odottavan yllätyksiä. Peilipöydän viereisellä tuolilla oli avonainen, noin puolilleen täytetty matkalaukku. Peilipöydälle posliinikehyksisen peilin ympärille oli asetettu norsunluuharjoja, kilpikonnanluisia kampoja sekä kultatulppaisia pulloja, hajuvesiä, puuterirasia tuoksuvine riisijauheineen ja pehmeine jauhehuiskuineen. Pieni samettikotelo oli hopeisella lautasella. Hanna avasi kotelon, ja hänen silmiään huikaisi ohueen kultaketjuun kiinnitetyn sydämenmuotoisen medaljongin loisto, sillä se oli kokonaan timanttien peitossa; siihen oli kätketty Edelbergin kuva. Pesupöydällä oli mitä hienoimpia sieniä, tuoksuvia saippuoita, erilaisia pesuvesiä, kuten Vinaigre à la violette de Parme y.m. Sängyllä — taaskin yllätys — oli aamunuttu kullalla kirjaillusta, kirkkaanpunaisesta silkistä. Sen vieressä valencienne-pitseillä koristeltu musliinialushame, täydellinen pitsipilvi. Ja tuossa oli mitä somimmat kullanloistavat tohvelit. Hannan valtasi täydellinen pukeutumisinto: näissä tuoksuvissa vesissä hänen täytyi kylpeä, noihin satumaisiin vaatteisiin hän tahtoi pukeutua voidakseen kokonaan upota häntä ympäröivään komeuteen. Hän heitti yltään mustan villapukunsa ja kaikki rautatiepölyn ja noen likaamat vaatteensa; hän kaatoi kaatamistaan tuoksuvia vesiä pesuvatiin ja valeli hentoja jäseniään siinä; hän hajoitti paksun tukkansa ja kampasi sen palmikkokruunuksi päälaelle; puuteroi ilmankin jo valkean ihonsa pehmeämmän valkeaksi; pisti jalkansa pieniin kultakenkiin; verhosi ruumiinsa batisti- ja pitsipilvellä sekä pukeutui lopuksi avokaulaiseen raskaaseen, pitkään aamunuttuun. Vihdoin kiinnitettyään medaljongin kaulaansa hän oli valmis. Hän astui peilin ääreen, jossa hän näytti kuninkaalliselta, ihanalta ilmestykseltä, ja hän tyhjensi inhimillisten ilojen hurmaavimman riemupikarin: nuoren, rakastetun naisen kauneustietoisuuden. Hän viipyi kauan peilin ääressä. Hänen silmänsä eivät koskaan olleet niin loistaneet kuin nyt, hänen huulensa olleet niin purppuraiset, hänen valkeat hampaansa niin helmenkirkkaat kuin nyt. Ja miten komealta näyttikään hänen pitkä, solakka vartalonsa poimutetussa leningissä, miten plastillisen kaunis olikaan hänen säännöllisesti muodostunut kätensä, hänen pyöreä, pitsihihasta pistävä käsivartensa.
Hitain askelin hän palasi saliin, vaipui pehmeään nojatuoliin ja nojasi päänsä selustaan, antaen ajatusten viipyä tässä uudessa, nautintorikkaassa, mutta kuitenkin pelottavassa asemassa. Hän ahmi vaatteittensa sulotuoksua ja kukkasten lemua; hän tarkasteli peilinkehysten ja uudintankojen kultaloistoa, hänen silmänsä viipyivät lattiamaton kirjavassa mallissa ja damastiverhojen poimujen varjoissa. Hän kuunteli ajoneuvojen ratinaa, kaukaisen sotilassoittokunnan säveliä, tänne saakka tunkeutuvaa suurkaupungin hälinää; hän ajatteli heidän lähestyvää jälleennäkemistään, ja kukkaintuoksu, värileikki, sävelet ja odotus tuudittivat hänet sellaiseen mielentilaan, kuin hän keinuisi leppeillä elämänaalloilla.
Hienous ja ylellisyys vaikuttavat herkkiin mieliin kauniin maiseman tavoin, toisiin luonteisiin taas runollisen luonnon tavoin. Samaten saavat tuoksu, värit ja sävelet luonnon ihanuutta ymmärtävän sielun väräjämään. En ymmärrä, miksi luonnon ihailemista kaikkialla pidetään jalona, viattomana ja ihanteellisena, kun sitävastoin rikkaudesta ja loistosta nauttiminen leimataan synnilliseksi, proosalliseksi ja aineelliseksi. Ei siinä mieltä hivele joku erikoinen huonekalu, määrätynlaiset vaatteet tai suloiset tuoksut, vaan keinotekoinen kauneus kokonaisuudessaan. Ylellisyydellä on sille ominainen tuoksunsa — siinä on jotain pehmeää, kiehtovaa, onnensekaista; ylhäisessä loistossa on ominainen suuntansa, se on etevää, mahtavaa, ylpeää. Lyhyesti sanoen, yhtä vähän tässä kuin siinäkään, auringonpaahtamassa maisemassa tai valaistussa salissa — ruusuntuoksuisissa lehtimajoissa tai hajuvesien kyllästämissä huoneissa, yksilöt aikaansaavat nautinnontunteen, vaan jokin niistä virtaava kokonaisuus. Tietenkään jokainen ei voi tuntea ylellisyyden tuottamaa runollisuutta. Rikkaudessa kasvaneelle se on yhtä tuntematon kuin vuoristolaiselle hänen vuorimaisemiensa mahtavuus. Mutta Hannan kaltaiseen ihmiseen, joka koko nuoruutensa on uneksinut komeutta ja rikkautta, jonka esteettisesti kehittynyt maku kaipaa kaikkea elämän ihanuutta, joka niin kauan on ollut pakotettu kitumaan sen puutteessa, täytyy näin äkkiä avautuvan ylellisyysmaailman vaikuttaa huumaavasti.