»Niin.»
Yhä edelleen Hanna hillitsi itkuaan, vaikka tunsi, että katkeran tuskan täyttämä sydämensä olisi saanut siitä lievitystä. Vaunut, jotka olivat jättäneet Ring-kadun ja kulkeneet yli Elisabet-sillan, jatkoivat matkaansa Wiedenin esikaupungin sivukaduilla ja pysähtyivät lopuksi erään yksinkertaisen, kaksikerroksisen talon avoimen portin eteen.
Paitahihasillaan oleva renki avasi vaununoven.
»Voinko saada huoneen?» kysyi Hanna.
»Vai niin, tahdotte huoneen? Minäpä kysyn. — Schani!» huusi hän pihalle päin, »onko huonetta vapaana?»
»Luulisin olevan», vastasi ääni.
Palvelija, jolla oli likainen lautasliina kainalossa, otti hänen tavaransa.
»Kas niin, neiti, olkaa hyvä, tätä tietä. Ajuri maksaa kaksi guldenia.»
Hanna maksoi. Sitten hän seurasi edellä kulkevaa palvelijaa eteisen läpi. Tallin, kyökin ja viinin haju löi häntä vastaan. Opas vei hänet kapeita rappusia matalan oven luo, jonka hän työnsi auki.
»No — sopiiko tämä huone teille? Meillä ei ole muuta huonetta.»