Mutta andante:
»Leise, leise, fromme Weise»,
ei ottanut onnistuakseen. Neiti Emma lauloi aariansa kyllä loppuun ja osui lopussa korkean h:n kohdalla melkein oikeaan — vain neljäsosan ääntä matalampana — sillä hän oli ajatellut sitä koko allegron aikana; mutta hän itse kuten kuulijatkin olivat jo aikaisemmin selvillä siitä, ettei hän ollut kestänyt koetusta.
Asiamies nousi paikoiltaan, samoin säestäjä. Toista aariaa ei tarvittu.
Laulajattaren poskilla paloi kuumeinen puna.
»Mutta Emma, miten oletkaan laulanut! Uskokaa minua, herra tohtori, en ole tuntea tytärtäni — vallan vieras ääni…»
»Neidiltä puuttuu koulutusta. Luulen teillä, neiti, kyllä olevan taipumuksia… työskennelkää, harjoitelkaa ahkerasti…»
Nuori tyttö mykistyi.
»Häneltäkö puuttuisi koulutusta!» huudahti rouva Wirth, »hän on seitsemän vuoden ajan opiskellut paraimpien opettajien luona… Milanossa, Pariisissa…»
»Sittenkin neuvoisin neitiä kääntymään rouva professori Marchesin puoleen, ja sitten kun tyttärenne on hänen luonaan lopettanut, voisi hän tulla uudelleen luokseni. Asiain näin ollen en mitenkään voi tarjota hänelle paikkaa saattamatta taidelaitostani huonoon valoon.»
»Mutta älkää arvostelko häntä tämän kokeen nojalla, herra tohtori… ajatelkaa toki pelkoa…»