Hanna tunsi kiusallisen ymmällejoutumisen punan peittävän poskiaan. »Luulin tosiaan… On totta, ettei minulla ole kokemuksia tässä suhteessa… mutta minä en ollut ajatellut näyttelemistä opittuna taiteena kuten laulua ja tanssia… kun kerran täydellisesti osaa kielen, on esteettisesti sivistynyt, tuntee kirjallisuutta ja sen lisäksi on yksityistilaisuuksissa osoittanut omaavansa taipumuksia, niin arvelin… että…»
»Te olette kyllä jossain määrin oikeassa. Teknillinen puoli ei ole näyttelemisessä yhtä tärkeä kuin muissa taiteissa, mutta silti välttämätön. Jos tahdotte antautua näyttämö-alalle… te olette vielä niin nuori… tulee teidän pyrkiä teatterikouluun. Jos te sitten koenäytännöissä saavutatte menestystä, olette saanut tottumusta ja jos teillä on tyydyttävä ohjelmisto, niin voitte kääntyä jonkun teatteriasioimiston puoleen… sillä on silloin jokin tukikohta, mihin vedota, esittäessään teitä johtajille. Mutta näin… taivaasta tipahtanut nuori neiti, olkoon hän miten kaunis ja ihastuttava tahansa — (kumarrus) — en mitenkään voi haittaamatta laitokseni arvoa (tohtori Süssherz korosti mielilausettaan) ehdottaa teitä mihinkään paikkaan.»
Hanna nousi. »Niin ollen pyydän anteeksi, että olen teitä vaivannut… huomaan kokemattomuuteni…»
»Mutta istukaahan vielä, neitiseni — puhelkaamme hiukan — te miellytätte minua; miksi ette huoli neuvostani ja pyri johonkin teatterikouluun?»
»Minulla ei ole siihen aikaa.»
»Te tahdotte siis ensi-esiintymisenne aivan kohta?» hymyili asiamies.
»Ehkä jo ylihuomenna?»
»Ei ylihuomenna, minun tulisi toki valmistaa osani. Mutta minulla on hyvä muisti ja opin helposti.»
»Minkä alan olette sitten aikonut valita?» kysyi tohtori Süssherz edelleen, sillä Hannan kokemattomuus huvitti häntä.
»Salonkinaisen…»
»Entä onko teillä siihen tarvittavat puvut?»