Hanna pysyi paikallaan. Hän tahtoi mieluummin ensin kuulla mitä nuo toiset sanoisivat; se kiinnitti hänen mieltään.
Eräs pohjois-saksatar astui ensimäiseksi kirjoituspöydän luo.
»No, rouva Berg, joko olette saanut vastauksen maalta?»
»En, neiti Janke, en vielä. — Mutta te voisitte ilmoittautua siihen perheeseen, jonka luota juuri tulen; esittämäni neiti ei sopinut, koska hän oli liian nuori, he haluavat tasaantuneessa iässä olevan opettajattaren. Tehän puhutte ranskaa, eikö totta? Se on pääehtona.»
»Todellakin! Tietysti minä puhun ranskaa. Che sais barler la langue française. Mutta jos tämä puoli opetuksesta on pääasia, huomaan, ettei kasvatus tule olemaan minun mieleni mukainen.»
»Tahdotteko osoitteen, neiti Janke?» keskeytti rouva Berg häntä. »Tehän voitte koettaa.»
»No hyvä; antakaa se minulle!»
Rouva Berg otti paperilipun ja kirjoitti siihen »Stephanin-tori N:o 25, salaneuvos Belder. Te voitte heti mennä sinne, rouva on kotona.»
»Mutta te ette ole vielä sanonut minulle ehtoja.»
»Ne ovat samat kuin vaatimuksenne: viisisataa guldenia ja ainoastaan kaksi puolikasvuista tytärtä opetettavana.»