Tämän ohella ei jäänyt musta Maranna unohduksiin. Olipa kuitenkin työ ja tuska päästä jälleen hyviin kirjoihin hänen luonaan. Maranna ei tahtonut Avojalasta tietää mit'ikään ja tämän uusi isäntäväki ei tahtonut päästää tyttöä eukon luokse, varsinkaan lapsen kanssa, sillä aina vielä pelättiin, että noitatemput tekisivät lapselle jonkun onnettomuuden. Tämän suuttumuksen lepyttämiseen tarvittiin suurta taitoa ja malttia; mutta onnistui se viimeinkin.
Saipa Avojalka laittaneeksi asiat niinkin päin, että uudistalokas kävi mustan Marannan luona useamman kerran. Tuota pidettiin ihmettä ihmeempänä koko kylässä. Mutta pian nuo käymiset jälleen lakkasivat, sillä musta Maranna sanoi kerran: "Kohta olen jo seitsemänkymmentä vuotta vanha ja olen tähän saakka tullut toimeen ilman suurten talon-isäntäin ystävyyttä; eikä enää maksa vaivaa muuttaa asiata toiselle kannalle".
Damikin oli luonnollisesti usein sisarensa luona, mutta sitä ei nuori uudistalokas tahtonut suvaita, sillä hän sanoi, eikä vaarinkaan, että hänen sillä tavoin täytyy elättää täysikasvuista poikaa: näin suuressa talossa et muka voi pitää vaaria, ettei palvelija pistä hänelle yhtä ja toista syötävätä. Hän kielsi sen vuoksi Damin käymästä talossa muulloin kuin sunnuntai-iltoina. Mutta Dami oli sillä välin ennättynyt liian syvälle katsahtaa herttaiseen elämään rikkaassa talonpojan kodissa; vesi herahteli hänen kielelleen, kun hän mietiskeli, millä tavoin pääsisi hänkin siihen, jospa vaikka rengiksikin. Kivenhakkaaminen oli niin nälkäistä työtä. Avojalalla oli paljon sanomista tätä vastaan; veljen pitäisi ajatella, arveli tyttö, että hän on nyt jo toisessa käsityössä, ja siinä hänen pitäisi pysyä; siitä ei lähde mitään, että vähä väliä muutellaan toimesta toiseen ja arvellaan siinä onnen löytyvän; sillä kohdalla pitää ihmisen olla onnellisen, millä hän on, muutoin ei onnelliseksi koskaan tule. Dami otti ollakseen vähän aikaa rauhassa, ja niin suuri oli jo Avojalan itseperäinen vaikutus, niin luonnollista se otaksuminen, että hän pitää veljestänsä huolta, ettei Damia muutoin nimitettykään kuin "Avojalan Damiksi", ikäänkuin hän olisi hänen poikansa eikä veljensä, ja kumminkin oli tämä päätään pitempi sisartansa eikä suinkaan osoittanut olevansa hänen hoitonsa alla. Useinpa Dami sanoikin kuinka harmillista muka on, että häntä pidetään alemmassa arvossa kuin sisarta, siks'ettei hänellä ole semmoista suuvärkkiä. Tyytymättömyytensä itseensä ja toimeensa purki hän ensiksi ja aina sisarensa päälle. Tämä kärsi sen maltillisesti, ja kun nyt veli ihmisten silmissä osoitti, että sisaren täytyy häntä totella, sai tyttö sen kautta vaan entistä enemmän arvoa ja valtaa yleisessä luulossa; sillä kukin kehui Avojalkaa kelpo tytöksi, kun hän sillä lailla käytti itseään veljeänsä kohtaan, ja vielä suuremmaksi hänen arvonsa kasvoi, kun hän salli veljen kohdella häntä väkivaltaisesti, pitäen itse puolestaan huolta hänestä kuin äiti; sillä tosiaankin tyttö pesi ja neuloi hänelle öillä, niin että Dami oli kylän siistimpiä poikia. Osa palkkaa maksettiin hänelle kahdessa parissa kautokenkiä, mutta hän maksoi suutarille vielä lisää, jotta tämä tekisi semmoiset hänen Damilleen; itse hän nimittäin kävi aina avojaloin, ja ainoastaan harvoin nähtiin hänen kerran sunnuntaipäivinä menevän kengät jalassa kirkkoon.
Paljon oli Avojalalla murhetta siitä, että Damista, tiesi miten, oli tullut kylän yleinen pilkan ja naurun esine. Hän muistutti toruen veljelleen, ettei tämän pitäisi semmoista sietämän, mutta veli käski hänen torua siitä kylänväkeä eikä häntä, hän muka ei sitä vastaan voi mitään. Tuota ei kumminkaan sopinut tehdä, ja sydämmessään ei Dami ollut olleenkaan pahoillansa, että kaikki hänelle nauroivat, ja paljoa nuoremmatkin tekivät hänelle vehkeitään; se häntä vielä enemmän suututti, jos ei hänestä ollenkaan pidetty lukua, ja silloin tekihe hän väen väkisin narriksi ja antautui pilkan alaiseksi.
Avojalka sitä vastoin oli vähällä muuttua erakoksi, jota Maranna aina oli hänessä huomaavinaan. Hänellä oli ollut yksi ainoa leikkikumppali, Sysi-Matin tytär, mutta tämä oli jo monta vuotta sitten työssä eräässä tehtaassa Elsassissa, eikä hänestä kuulunut mitään. Avojalka vietti päivänsä niin ypö yksinään, ettei häntä luettu edes kylän nuorisonkaan joukkoon; hän oli yhden-ikäistensä kanssa ystävällinen ja puhelias, mutta oikeastaan hänen leikki-toverinaan oli ainoastaan musta Maranna. Ja juuri sentähden, että hän oli niin eriksensä, ei hänellä ollut mitään vaikutusta Damin suhteesen, sillä tämä, vaikka häntä pilkattiinkin ja härnättiin, tarvitsi kumminkin aina toisten seuraa eikä voinut olla yksinään niinkuin sisarensa.
Mutta nyt oli Dami äkkiä käynyt omalle kannalle, ja eräänä kauniina sunnuntaina näytti hän sisarellensa pesti-rahat, jotka hän oli ottanut vastaan, sillä hän oli palkkaunut rengiksi Hevossaksalle Hirlingeniin.
— "Jos tuon olisit minulle sanonut", lausui Avojalka, "niin olisin tiennyt sinulle paremman paikan. Olisin antanut mukaasi kirjeen rusthollarin emännälle Allgäussa, ja siellä sinua olisi pidetty kuin talon omaa poikaa".
— "Älähän nyt tuosta puhu", sanoi Dami ynseästi, "hän on minulle jo pian kolmetoista vuotta ollut velkaa parin nahkahousuja, jotka hän minulle lupasi. Muistatkos, silloin kun olimme pieniä ja koputimme ovea, luullen isän ja äidin tulevan aukaisemaan. Älä puhu mulle mitään rusthollin emännästä. Kuka sen tietää, tokko hän meitä enää muistaa ollenkaan, kuka sen tietää, tokko hän enää elääkään".
— "Kyllä hän vielä elossa on, onhan hän sukulainen meidän isäntäväelle, ja talossa puhutaan hänestä usein, ja kaikki hänen lapsensa ovat joutuneet naimisiin, paitsi ainoata poikaansa, joka perii talon".
— "Nyt sinä tahdot poistaa minulta halun uuteen palvelukseeni", vaikeroi Dami, "ja sanot, että olisin saattanut saada paremman. Onko tuo oikein tehty?" Damin ääni vapisi.