— "Miellyttää varsin! Aatteles, kun täytyy vuoden pitkään niin paljon hyppäillä kenenkään soittamatta siihen. Nyt on se kahdenvertaisesti miellyttäväistä".
— "Näytät niin pullealta ja pyöreältä", sanoi vieras leikillään, "sinua ruokitaan kai hyvin".
Nopeasti vastasi Amrei: "Ruoka ei sitä tee, vaan miten se maistuu".
Vieras nyykäytti päätään ja hetkisen kuluttua sanoi hän puoleksi kysyen: "Sinä olet talon tytär tuolta…?"
— "En, minä olen palveluksessa", sanoi Amrei ja katsoi häntä lujasti silmiin, mutta poika oli luoda omansa maahan, silmänluomi vavahti ja hän pidätti sen väen väkisin yläällä, ja tämä ruumiillisen silmän taistelu ja voitto oli kuva sisällisestä taistelusta ja voitosta; hän oli melkein jättää tytön seisomaan, vaan ikäänkuin väkisin pakoittaen itseään sanoi hän:
— "Tanssitaanpa vielä kerta".
Hän piti tyttöä lujasti kädestä kiinni, ja nyt alkoi jälleen ilo ja riemu, tällä kertaa kumminkin tyyneemmin ja rauhallisemmin. Kumpainenkin tunsi, että tämä taivaasen kohoaminen oli nyt lakannut, ja ikäänkuin näitä ajatuksiaan jatkaen Amrei sanoi:
— "Olemmehan toki olleet onnellisia tänään toistemme seurassa, jospa emme enää elämäpäiväna näkisikään toistamme emmekä tietäisi toistemme nimiä".
Poika nyykäytti päätään ja sanoi: "Niin kyllä". Hämillänsä otti Amrei vasemman palmikkonsa suuhunsa ja sanoi jälleen tuokion kuluttua:
— "Mitä kerran kellä on ollut, sitä ei häneltä enää saa ottaa pois, ja ole sinä kuka oletkaan, älähän kadu, että olet köyhälle tytölle lahjoittanut hyvää koko elinajaksi".