Avojalka vapisi; hänen vallassaan oli nyt sysätä kilpakumppalinsa syrjään, osoittaessaan, mimmoinen hän on; mutta kuinka kummallisesti ovat maailman kulun langat kehrätyt! Hän häpesi ennen kaikkea puhua pahaa isäntäväestään, vaikka moite olisi oikeastaan koskenut vain Roselia, sillä muuthan olivat hyviä; mutta hän tiesi, että häpeä on palvelijankin saattaa taloa pahaan huutoon, ja senvuoksi hän vastasi vain: palvelijan ei sovi arvostella isäntäväkeänsä; "ja hyväsydämmisiä he ovat kaikki", lisäsi hän sitten sisällisessä oikeudentunnossa, sillä hyväntahtoinen oli tosiaan Roselikin kaikessa tulisuudessaan ja ylpeydessään. Nytpä johtui Avojalalle jotakin mieleen. Jos hän sanoo mimmoinen Rosel on, niin lähtee vieras tipo tiehensä, siten hän on tosin Roselista päässyt, mutta hän on sitten poissa, ja viisaasti hän sitten jatkoi:
— "Näyttepä olevanne varovainen; siitähän vanhempannekin ovat tunnetut. Mutta tiedättehän, ettei mitään eläintä opi yhdessä päivässä tuntemaan; teidän pitäisi, mielestäni, jäädä vähäksi aikaa tänne, ja sittemmin saamme mekin tutustua lähemmin keskenämme, ja kyllähän sitten sana sanasta syntyy, ja missä vaan saatan olla teidän hyödyksenne, niin sen teen aivan mielelläni. Vaan enpä minä ymmärrä kumminkaan, miksi te niin paljon kyselette…"
— "Kas viekasta! Mutta mieliinipä olet kuin oletkin", sanoi Johannes.
Avojalka säpsähti, niin että lehmä peräytyi ja maito oli vähällä läikähtää kiulusta ulos.
— "Ja hyvät juomarahat pitää kyllä saamasi", lisäsi Johannes ja pudotti jälleen takaisin taskuunsa taalerin, jota jo oli pitänyt hyppysissään.
— "Kuulkaas", alkoi Avojalka vielä, mennen toisen lehmän luo. "Suntio on minun isäntäni vihollinen, sen sanon siltä varalta, että hän rupeaisi teihin hierautumaan".
— "Niin, niin, kyllä sinun kanssasi sopii puhella, näen mä, mutta sinun kasvosi ovat pöhössä; ei tuo pään sitominen mitään auta, kun kävelet avojaloin".
— "Minä olen jo tottunut siihen", sanoi Avojalka, "mutta kiitoksia vaan neuvostanne, koetan sitä seurata".
Askeleita kuului ulkoa. "Saammehan toiste puhella enemmän", lopetti poika ja meni pois.
— "Kiitos nyt, paksu poskeni!" sanoi Avojalka, vieraan mentyä, ja taputti pöhönnyttä poskeansa; "olet ollut oikein kiltti; sinun kauttasihan saan hänen kanssaan puhua, ikäänkuin ei olisi minua itseäni likimaillakaan, naamuri silmillä kuin laskiaisena. Helei! Tämäpä hauskaa!"