Kummallista, kuinka tämä sisällinen ilo melkein poisti hänen ruumiillisen kuumeensa; väsyksissä hän vaan oli, sanomattoman väsyksissä, ja osittain oli hänestä mieleistä osittain haikeata, kun hän näki renkivoudin tervaavan rattaiden pyöriä ja kuuli isännän aikovan vieraan kanssa lähteä ulos kylään. Hän riensi kyökkiin ja siellä kuuli hän isännän sanovan Johannekselle: "Olisipa hyvä, jos sinä lähtisit ratsain; sitten saisit sinä, Rosel, tulla viereeni rattaille ja Johannes ratsastaisi sivulla".
— "Lähteehän emäntäkin joukkoon", lisäsi Johannes hetken kuluttua.
— "Minulla on imevä lapsi, en minä voi lähteä", sanoi emäntä.
— "En minäkään ilkeä näin arkipäivänä lähteä kyliä kulkemaan", lisäsi
Rosel.
— "Mitä joutavia! Kun serkku tulee vieraisin, niin saatat kyllä ottaa itsellesi yhden vapaan päivän", pyyteli isäntä, sillä hän tahtoi, että Johannes oitis Roselin kanssa yhdessä tulisi vouratalollisen luokse, jott'ei tällä olisi tyttärensä suhteen toivoa vähääkään; samalla tiesi hän tämmöisen pienen kylässä-käynnin hankkivan ihmiset pikemmin kokoon kuin kahdeksanpäiväinen vieraissa-olo talossa.
Johannes oli vaiti, ja isäntä pyytämisensä innossa nykäsi häntä ja kuiskasi: "Puhu sinäkin hänelle, sinua hän mieluummin tottelee ja lähtee mukaan".
— "Minusta nähden", sanoi Johannes ääneensä, "sisaresi tekee oikein, kun ei tahdo näin keskellä viikkoa kyliä käydä. Minä valjastan heponi sinun hevosesi rinnalle, sittenhän saamme nähdä, miten ne yhdessä kulkevat, ja illalliseksi tulemme jo takaisin, joshan emme jo ennenkin".
Avojalka, kuullessaan tätä, purasi huultaan ja tuskin jaksoi olla nauramatta; "sepä se", arveli hän, "sitä miestä ette ole saneet vielä suistaneeksi, vielä vähemmin valjaisin, sitä miestä ette voikaan niin ilman mitään kuljettaa maita mantereita, kuten oli aiottu, niin ettei hän takaisin osaisi tulla".
Hänen täytyi panna huivi kasvoiltaan pois, niin kuuma tuli hänen pelkästä ilosta.
Kummallinen oli tänään talossa päivä, ja Rosel kertoi puoli-äreissään, mitä kaikkea kummallista Johannes oli häneltä kysynyt, ja Avojalka se riemuitsi sydämmessänsä, sillä kaikki se, mitä hän oli kysellyt ja jonka hän hyvin ymmärsi, miksi tämä oli niin kysellyt, oli hänessä täytetty. Mutta mitäs siitä on hyötyä? Hän ei tunne sinua, ja jospa tuntisikin, niin sinä olet orpo raukka ja palveluksessa, siitä ei tule milloinkaan mitään. Hän ei tunne sinua eikä rupea sinusta tiedustelemaan.