Kaikki sukulaiset olivat tulleet saapuville ja kummastellen katselivat, mitä täällä nyt tapahtui.
— "Mikäs Avojalalla on? Mitäs tämä merkitsee?" melusi uudistalokas.
— "Vai niin? Avojalkako sinun on nimesi?" riemuitsi Johannes. Hän naurahti kovaan ja huusi sitten: "Tule nyt! Tahdotko minua? Sano suoraan, tässä on vieraita miehiä. Sano: tahdon, niin ei muu kuin kuolema meidät eroittaa toisistamme".
— "Tahdon! eikä muu kuin kuolema eroittaa meidät toisistamme", huudahti Avojalka ja heittihe hänen kaulalleen.
— "Niinkö vainen? sitten saat viedä hänet paikalla talosta pois!" kiljasi uudistalokas vihan vimmassa.
— "Vien käskemättäsikin; kiitoksia vaan hyvästä kohteluksesta, serkku;
jos joskus saavut meille, niin kuitataan sitten". Niin vastasi
Johannes. Hän otti molemmilla käsillä tyttöä päästä ja huudahti:
"Taivaan Herra! Voi äiti, äiti! kuinka iloiseksi nyt tulet!"
— "Mene ylös, Avojalka, ja ota kirstusi pois, sinusta ei saa jäädä taloon riepuakaan", komensi uudistalokas.
— "Kyllä; kyllä se tapahtuu vähemmälläkin melulla", vastasi Johannes. "Tule, minä menen kerallasi, Avojalka; mutta mikäs sinun oikea nimesi on?"
— "Amrei!"
— "Olin minä vähällä jo ennenkin saada Amrein; se oli rasvaprinsessa ja sinä olet minun suolaprinsessani. Helei! Mennään nyt, tahdonpa nähdä kammiota, jossa niin kauan olet elänyt; nyt saat suuren talon".