Koira se kulki kulkemistaan karvat pörröllään uudistalokkaan ympäri, se huomasi kyllä, että uudistalokas olisi mielellään kuristanut Johanneksen, ja vasta sitten kun Johannes ja Avojalka olivat menneet portaita ylös, juoksi koirakin heidän peräänsä.
Johannes jätti kirstun paikoilleen, koska sitä ei sopinut ottaa hevosen selkään, ja pani kaikki Avojalan tavarat säkkiin, jonka Avojalka oli perinyt isältään, ja tyttö kertoi silloin, mitä kaikkea kovaa tuo säkki jo oli kokenut, ja koko maailma pyrki supistumaan yhteen silmänräpäykseen ja oli tuhatvuotinen ihme. Kummastellen näki Avojalka Johanneksen ilomielin katselevan hänen kirjoitusvihkoaan ja kuuli hänen lausuvan: "Tuon vien äidilleni, sitä hän aavistelikin; ei vielä maailmasta ihmeitä puutu".
Avojalka ei sen enempää sitä tiedustellut. Ihmettähän oli kaikki, mitä hänelle tapahtui! Ja ikäänkuin tietäen, että Rosel paikalla repisi rikki hänen kukkansa, ja viskaisi kujalle, pyykkäsi hän vielä kerran kädellään niitä: käsi tuli märäksi yökasteesta, ja nyt hän meni alas Johanneksen kanssa ja juuri kun olivat talosta lähtemäisillään, puristi vielä joku hiljaa pimeässä hänen kättään; sen teki emäntä, joka hänelle täten sanoi jäähyväisensä.
Kynnyksellä lausui vielä Avojalka, pannen kätensä ovenpielelle, johon hän niin usein oli nojaunut haaveillessaan: "Palkitkoon Jumala tälle talolle kaiken hyvän ja antakoon anteeksi kaiken pahan!" Mutta tuskin oli hän astunut moniaan askeleen, niin jo huudahti: "Voi, Herran tähden, kun unohdin kaikki kenkäni; ne olivat siellä vuoteen päällä". Ja tuskin oli hän saanut tämän sanoneeksi, niin kopisten lensivät kengät perättäin akkunasta kujalle.
— "Juokse hiiteen", huusi joku ullakon akkunasta. Syvä oli tuo ääni, mutta Roselin se oli kumminkin.
Avojalka kokosi kengät yhteen ja läksi niitä kantamaan Johanneksen kanssa, jolla oli säkki selässä, ravintolaan päin.
Kuu kumoitti kirkkaana, ja kylässä oli jo kaikki hiljaa.
Avojalka ei tahtonut jäädä ravintolaan.
— "Mielelläni minäkin jo läksisin matkaan tän'iltana", lisäsi
Johannes.
— "Minä jään Marannan luokse", vastasi Avojalka, "siellä mun synnyintaloni, ja sinä jätät kai koirasi minulle. Jäätkös luokseni, Luks? Pelkäänpä heidän tekevän minulle jotain, jos jään tänne".