Mutta siihen aikaan se juuri oli, kun Kampenin torpan tyttäreltä vietiin lapsi ristittäväksi. Sille pantiin nimeksi Arne, ja Räätäli-Niiloa mainittiin lapsen isäksi.
Samana iltana oli Niilo suurissa häissä; siellä hän joi itsensä juovuksiin. Hän ei tahtonut soittaa, vaan tanssi myötäänsä ja salli tuskin muiden olemaankaan laattialla. Mutta kun hän vaati Böen'in Birgitiä tanssimaan, kieltäytyi tämä tulemasta. Niilo päästi pahan naurun, pyörähti kantapäällään ja iski kiinni ensimmäiseen tyttöön, joka sattui siinä likellä olemaan. Tämä ponnisteli vastaan. Niilo loi silmänsä alas häneen; se oli pikkuinen mustaverinen kirpakka, joka kaiken iltaa oli istunut ja tuijottanut häneen ja nyt oli käynyt hyvin kalveaksi. Niilo vähän kumartui ja kuiskasi: "Etkö sinä minun kanssani tule tanssimaan, Karina!" Vastausta ei tullut. Hän uudelleen. Silloin tyttö vastasi yhtä hiljaa, kuin hänkin kysyi: "Se tanssi saattaisi mennä pitemmälle kuin toivoisinkaan." — Niilo astui verkalleen pois, mutta tultuaan keskelle laattiaa teki hän hypyn ja tanssi nyt yksinään Hallingenia. Ei kukaan muu tanssinut; he seisoivat hiljaa ja katselivat hänen tanssiaan.
Sitten meni hän ullakkoon, pani pitkäkseen ja itki.
Margit istui kotona pienen poikansa kanssa. Hän kuuli puhuttavan Niilosta, kuinka tämä kulki tanssista tanssiin; hän silmäili poikaansa ja itki, silmäili taaskin poikaansa ja oli iloinen. Ensimmäinen sana, jonka hän pojalleen opetti, oli isä; mutta sitä ei hän tohtinut tehdä silloin kun äiti tai äidinäiti, joksi häntä nyt sanottiin, oli luona. Siitä oli seurauksena, että poika rupesi sanomaan äidinäitiä isäksi. Margit näki paljon vaivaa, ennenkuin hän sai poikansa siitä tavasta luovutetuksi, ja sillä hän taas herätti pojassaan aikaista ajatuksen-juoksua. Ei hän vielä ollut varsin iso, kun jo tiesi, että Räätäli-Niilo oli hänen isänsä, — ja tultuaan siihen ikään, jolloin seikkailukset miellyttävät, sai hän myöskin tietää, minkä tapainen mies tuo Räätäli-Niilo oli. Äidinäiti oli kivenkovaan kieltänyt hänen nimeänsäkin mainitsemasta; hän ahkeroitsi vaan saada Kampenin torpantilaa julistetuksi itsenäiseksi taloksi, että tyttärensä voisi siinä poikineen hyvin elää. Hän käytti tilanomistajan köyhyyttä hyväkseen, lunasti torpan vapaaksi, maksoi vuosittain velkaansa ja toimitti työnsä kuin mies; sillä hän oli neljätoista vuotta ollut miehestään leskenä. Tila otti hyvin hyötyäkseen; pian he siinä jo saattoivat elättää neljä lypsävätä, ja kuusitoista lammasta, jota paitse he omistivat puolet hevosesta.
Räätäli-Niilo kuleksi sillä välin paikasta paikkaan tienoolla. Sisääntulot häneltä olivat vähentyneet, osittain siitä syystä, että hänellä oli vähemmän halua työhön, osittain taas siitäkin, ett'ei hänestä enää pidetty niin paljon kuin ennen. Sitä enemmän hän nyt viuluaan soitteli, joutui sen kautta aina useimmin juominkiin, ja samalla tappeluihin ja huonoille päiville. Olipa niitäkin, jotka olivat kuulleet hänen jo valittelevan.
Arne saattoi olla noin kuusivuotias, kun hän eräänä talvisena päivänä telmi sängyssä, jossa oli asettanut täkin seiliksi ja piti kauhalla perää. Äidinäiti istui tuvassa ja kehräsi, oli omissa ajatuksissaan ja nyökäytti väliin päätään, ikäänkuin olisi se niin varmaa, jota hän ajatteli. Poika tiesi, ettei hänestä vaaria pidetty, ja nyt hän lauloi, niinkuin hän oli sen oppinut, laulun Räätäli-Niilosta, niin raaka ja hurja kuin se olikin.
Jos eilen tänne et saapunut sa, on korviis tullut kraatari Niilo, mies kopea.
Myös tiedät, joll'et saapunut nyt juuri, minnekkä kourista sen lensi Knut suuri.
Katolle karjetan. — Näin Olli Oseni'stä: "Kun vasta sun sinkoan, pussihisi ruokaa pistä."
Ja Hansu Bugge myös oli voimakas mies, ja siksi kaikkialla kaikki hänet ties.