"Matti!" huusi Gunnar jälleen vieläkin kimakkaammalla huudolla.
"Täällä olen, isäntä!"
"Kuule Matti! juokse alas portille katsomaan kellekä Tullefas niin murisee; minä istun tässä niin mukavasti enkä jaksa paikaltanikaan liikahtaa."
"Ei siellä ketään ollut", lausui Matti, portilta palatessaan.
"Sitten mahtoi Tullefas vaan uneksia. — Tiedätkös mitä, Matti! Minä sinulle sanon jotakin. Saattaisitpa juuri mennä sisään panemaan minulle tupakkaa piippuun ja sano samalla Annalle että hän menee laskemaan olutta; tulee tässä kuumuudessa armottomasti janokin."
Mies meni tupaan.
"Hirmuisen kuuma tänään onkin", lausui Matti takaisin tullessaan.
"On todella poikaseni! ihana kesä meillä tänä vuonna on."
"Ihanako kesä?" kertoi Matti. "Ohra makaa kuivettuneena pitkin, elukat nääntyvät ja tattari kuolee ennenkin kukallekaan joutuu."
"Hittoako ohra ja tattari minua liikuttaa?" vastasi Gunnar. "Minulla ei ole kumpaakaan. Tämä on kaikessa tapauksessa ihana kesä. Tänlaisella kuumuudella tulee paljon kettuja. Jänes myöskin vaurastuu lämpimässä. Hyvän saaliin me saamme kun ampumisen aika tulee. Viime syksynä, kun nuo ylhäiset herrasväet täällä kävivät metsästämässä, löi hänen Majesteettinsa minua olkapäälle ja sanoi: 'Lempo vieköön, Gunnar hyvä, luulenpa vaan sinun itsesi tekevän noita kettuja, sillä en ole niitä missään tavannut niin suuressa määrässä kuin sinun luonasi.'"