"Kirooko hänen Majesteettinsa?" kysyi Matti.
"Kiroo kyllä, kun hän on metsästäjäin ja muiden vertaistensa joukossa. Tänä vuonna hän saa nähdä että voin jäniksiäkin hankkia."
"Teitä onni seuraa, isäntä! Teillä on hyvä virka. Jahtimestarin pöytään te istutte ruualle ja hänen Majesteettinsa lukee teidät ystäviensä joukkoon."
Metsänvartija oikaisi selkäänsä muuria vastaan ja nyykäytti päätään.
"Se on kaikki totta tuo, mitä nyt sanoit, Matti, minä olen onnellinen ihminen, mutta olenpa saanut paljon kärsiäkin ennenkuin siksi olen tullut. Olen saanut kaksi vuorokautta syömättä elää, toisen kerran olin kuolla keltatautiin, sanalla sanoen, minä olen elämässäni saanut kokea kaikkia ihmisellisiä onnettomuuksia. Mutta nyt Tullefas taaskin murisee. Kuka siellä tulee?"
"Siellä tulee myllärin kaksoiset alhaalta kylästä", lausui mies. "Mitähän asiaa heillä lienee, koska näyttävät olevan pyhävaatteissaan."
"Siihen heillä lienee omat syynsä", vastasi metsänvartija. "Nyt sinä, Matti hyvä, saat mennä tiehesi! Ja katso, että saamme vanhan pyssyn hyvin puhdistetuksi. Jahtimestari on lähettänyt sanan, että hänelle pitää otus lähetettämän tänä iltana; kyllä sinä vaan saat tänään onneasi koettaa, sillä minä en jaksa tässä kuumuudessa mihinkään lähteä." Mies meni; kun hän oli ennättänyt lähelle ovea, kutsui Gunnar häntä takaisin. "Kuules, Matti hyvä, nosta olutkannu tänne lähemmäksi, sinä olet sen asettanut niin kauas, etten ylety sitä saamaan. — Kas niin, nyt on hyvä! — no panepa joutuun nyt, äläkä vetele jalkoja perässäsi, sinä näytät minusta kovin laiskalta tänään."
Samassa kun Matti katosi, tuli kaksi henkilöä näkyviin, jotka pukunsa, kokonsa, muotonsa ja katsantonsa suhteen olivat merkillisesti toinen toisensa näköisiä. He olivat äsken mainitut kaksoisveljekset. Kun he huomasivat metsänvartijan nuoralle ripustetun lakanan varjossa, pysähtyivät he kumpikin portille, ikäänkuin olisivat epäilleet edemmäksi astua; mutta Gunnar huusi heille.
"Jumalan rauha ja hyvää päivää te kaksoiset! Tulkaa lähemmäksi. Teillä on varmaankin minulle asiaa, koska nyt jo kolmannen kerran näen teidän tänä päivänä kulkevan porttini ohitse. Tule istumaan, Salomon, tai, se on tosi, mene ensin sisään ja anna hevoselle vähän heiniä, ja sinä, pikku Jaakko, vedä lakanata paremmin nuoralle, aurinko paahtaa suoraan silmiini. Tuolla tulee tyttäreni, tervehtikää häntä ensin, sitten voitte toimittaa asianne."
Hänen puhuessaan ilmestyi Anna ovelle, ja hänen terveitä, kukoistavia kasvojaan kaunisti iloinen hymy. Hän läheni vieraita ja tarjosi heille kummallekin kättä.