"Hyvää päivää Salomon! Hyvää päivää Jaakko! tervetultuanne tänne, siitä on jo kauan kun teitä on täällä nähty."
"Meidän on täytynyt auttaa heinänkorjuussa siellä kotona", lausui Salomon.
"Mutta sitä tehdessämme olemme sinua muistaneet", lisäsi Jaakko.
Gunnar kuunteli tätä tervehdystä, ja hymyeli viekkaasti. Hän lausui Annalle: "Parasta kun menet työllesi jälleen, Anna hyvä! Kaksoisveljeksillä ja minulla on jotakin puhuttavaa."
Jaakko piteli vielä Annaa kädestä eikä hän sitä nytkään päästänyt irti, vaan katsoi veljeensä, ikäänkuin toivoen häneltä apua.
"Mielestäni Anna saattaisi istua täällä ulkonakin", lausui Salomon, nostamatta silmiään maasta. "Asiamme koskee häntä yhtä paljon kuin teitäkin."
"Niinkuin tahdotte", vastasi Gunnar. "Istukaa alas, niin puhe käy helpommin."
"Olemme muuten tulleet tänne kosimaan tytärtänne", lausui Salomon hiljaisella ja hiukan vapisevalla äänellä. "Te tunnette, millä pohjalla me olemme ja tiedätte myöskin, että me kaikessa puhtaudessa ja vilpittömyydessä Annaa rakastamme."
"Ha, ha, ha!" nauroi Gunnar, "joko nyt viimeinkin tulitte niin pitkälle että saitte siitä puhutuksi. Niinpä vain, papin vuori, joka kosijalla on ylitsementävänä on hänen oma kynnyksensä, sanotaan. Kyllä minä jo kauan olen tiennyt kuinka teidän laitanne on, eikä minulla myöskään ole mitään teitä kaksoisia vastaan; myllärillä on hyvä talo ja rahoistaan hän kantaa kauniit korot, tätinne kuulutte myöskin saavanne periä. Kyllä te voitte vaimonne onnelliseksi tehdä, minä tunnen hyvin ihmiset, sillä minä en ole aikaani puskissa elänyt."
"Sen kyllä tiedämme."