"Talon emännäksi Liina myöskin on oivallinen", pitkitti Berglund, ja väistyi vähän loitommalle sisarestaan, luultavasti siinä ystävällisessä tarkoituksessa, että tämän komea puku paremmin tulisi näkyviin. "Hän niin sievä liikkeissään kuin kala vaan, eikä hän ole leväperäinen palvelijoitakaan kohtaan, vaan ymmärtää konstin saada niitä tottelemaan. Niin nyt me tulemme sinun luoksesi. Kaiketi sinulla oli hauskaa viimeksi kun kaupungissa kävit? Mitä pidit minun sifoneeristäni? Minä teen valanikin sen päälle, että maksoin siitä puhtaassa rahassa sata kruunua, mutta se onkin sitten kiillotettu."
Liina katsoi suloisin silmin serkkuunsa ja pyysi saada olla hänen luonaan pari päivää, mutta Lottaa hän ei ollut näkevinäänkään. Jos hänen veljensä oli nainut Johannan ja hänen sentähden täytyi tätä kärsiä, niin hän ei kumminkaan ollut velvoitettu noita köyhiä sukulaisia suosittelemaan, ajatteli Liina ja käänsi selkänsä Lottaan.
Mutta juuri samassa tarjosi Lassi leveätä kättään Lotalle, kiitti viimeisestä ja pyysi häntä tulemaan myllylle, koska hänkin kerran jo oli käynyt heidän luonaan Töyryllä.
"Kiitoksia", vastasi Lotta, "en minä tule, äiti odottaa minua kotona." Mutta nyt Lassi oikein vakaasti vaati häntä tulemaan, ja räätäli puoli piloillaan kysyi, mitä he oikeastaan ajattelivat, kun noin kursailivat; jos ei tyttö tahtonut tulla mukaan, niin jääköön pois, siinä se.
Lotta nauroi ja suostui, kun Lassi lupasi lähettää pyytämään Maijaakin tulemaan. Nyt he kaikin menivät Siljamyllylle, jossa oli komeata ja uutta joka haaralla. Pian tuli Maijakin ja ihmetteli heti tultuaan talon kauniita huonekaluja, jotka paistoivat niin että Maijan oikein silmiä häikäisi.
"Ei tämä ole niin mitään sen suhteen kuin meillä on", kuiskasi hänelle räätäli salavihkaa, "ja kun muori tulee kaupunkiin, niin käykää meillä katsomassa."
Maija-muoria niin huvitti, kun sai olla mukana tällaisessa kestissä, että hän lakkaamatta myhäeli, ja kun päivällisen syötyä muut menivät ulos keinulaudalle istumaan, meni Maija kyökkiin auttamaan piikaa astiain pesemisessä ja pyyhkimisessä, eikä hänellä ollut lepoa ollenkaan ennenkuin sai kaikki kaappiin korjuusen, jonka jälkeen hän katseli ja ihaili kaikkea, mitä tuossa varakkaassa talossa löytyi.
"Kyllä siellä emäntä tarpeen olisi", lausui hän Johannalle ja katsoi salaisesti Liinaan, joka käveli ylpeänä huoneesta huoneesen ja näytti pitävän kaikkea omanaan; mutta Maija onnitteli sydämessään sitä tyttöä, joka kerran saisi Lassin miehekseen.
"Se on jo melkein varmaa, että Liinasta ja hänestä pari tulee", kuiskasi Johanna vastaan. "Ja huonomman tytön saattaisi Lassi saada! Liinalla on niin monta leninkiä, kuin vuodessa on kuukausia, ja nuo korvarenkaat, jotka hänellä on korvissaan, ovat oikeata kultaa, ja sormus on karmolia."
"Niin, sanos muuta", lausui Maija.