Ylevällä nautinnolla istui opettaja nyt vanhan vaimon luona eikä tahtonut ollenkaan lähteä pois. Ohitse kulkijat ihmettelivät, kuinka tuo ylpeä mies niin tuttavasti puheli vanhan Annan kanssa.
Viimein tuli mies ulos tuvasta, hieroen silmiään ja itseänsä ojennellen ja kiskotellen.
"Saitko levänneeksi, Pekkoseni?" kysyi mummo.
"Sain, mutta sivuja vielä riivatusti kivistää tuosta leikkaamisesta."
"Kyllä se taas paranee, ei Luoja anna kellenkään vahinkoa tulla työnteosta," vastasi äiti.
Opettajalle juohtui mieleen, kuinka ihmisten kyyristeleiminen oli hänestä näyttänyt monimenolliselta rukoilemiselta. Kun olivat toisiansa tervehtineet, seurasi hän Pekkoa pelloille.
Pekko rakasti semmoista kanssakäymistä, jossa ei tarvinnut mitään tarjota, joka siis ei tullut mitään maksamaan; hän oli sentähden ihastuksissaan opettajan herttaisuudesta ja ymmärtäväisyydestä, sillä tämä kuunteli häntä tarkkaan, kuinka hän selitti talouttaan, Aleksanterin elämäkertaa ja monta muuta asiaa.
Iltasella kertoi Pekko kaikille ihmisille, ett'ei opettaja ollut niinkään hullu; kieli vaan ei tahtonut sujua, ei ollut hänellä muka oikein hyvä supliiki.
Mutta opettaja kotiin tultuaan kirjoitti muistikirjaansa: "hurskaus yksin pysyttää ihmisen vanhoillakin päivillään rakastettavana, vieläpä tekee hänet kunnian-arvoiseksi ja pyhäksi; hurskaus on sielun lapsuus; vaikka ihminen nähtävästi taaskin muuttuu lapseksi, niin tämä muutos kuitenkin levittää suloisen sädekehän-tapaisen lempeyden koko olennon yli. Kuinka kovia, raakoja ja rumia ovat nautinnonhimoiset, itsekkäät ihmiset vanhuudessaan, kuinka ylevä oli tämä vaimo taikauskossansakin?"
Vielä muutakin kirjoitti opettaja muistikirjaansa, mutta pyyhkäisi sen taas paikalla pois. Katkerasti itseään syytellen istui hän kauan yksin; viimein läksi hän ulos kadulle, hänen sydämensä oli niin täynnä; hänen täytyi päästä ihmisten seuraan; poikien laulanta, joka kajahteli kauas ympärille, vapisutti hänen rintaansa, ja hän sanoi: "Onnellinen minä, se hetki on minulle tullut, että ihmisten laulu minua syvemmälti liikuttaa, kuin lintujen; minä kuulen veljellisen huudon. Oi Jumala! minä rakastan heitä kaikkia!"