Niin käveli hän vielä kauan pitkin kylää, sydämessään tuttavasti puhutellen kaikkia, mutta ei sanaakaan suusta saanut, Tietämättä, kuin se oli tapahtunut, seisoi hän äkkiä Pekon talon kohdalla: kaikki oli hiljaista ympärillä, ainoastaan alatuvasta, jossa mummo eli muonamuorina, kuului rukousten yksitoikkoista hörpötystä.
Vasta myöhään yöllä palasi opettaja kotiin, kaikki oli ääneti, ainoastaan siellä täällä kuului kahden rakastavan hiljaista sopotusta. Kun hän viimein tuli kammariinsa, jossa ei ollut ketään, joka olisi vastannut hänen puheesensa, joka olisi katsahtanut ylös häneen ja hänelle sanonut: iloitse, sinä elät ja minä elän kanssasi — silloin rukoili hän ääneen Jumalata: "Herra! anna minun löytää se sydän, joka minun sydäntäni ymmärtää."
Toisena päivänä eivät lapset voineet ymmärtää mitenkä opettaja tänään oli niin mahdottoman iloisen näköinen. Välitunnilla lähetti hän Matin Jussin keskievariin sanomaan, ett'ei tänä päivänä tarvinnut lähettää ruokaa hänelle kotiin, sillä hän tahtoi itse sinne tulla.
Se ei tahtonut oikein soveltua, että opettaja niin korkealle lentävillä ajatuksilla läheni sitä elämää, joka liikkui hänen ympärillään; hän kyllä saattoi pidättyä omia tunteitaan muille julkaisemasta, mutta sitä ei voinut estää, että moni ruma ja ilkeä asia tuli hänen näkyviinsä ja kuuluviinsa.
Isossa tuvassa, jossa hänelle syödä annettiin, tapasi hän keskievarin emännän vilkkaasti puhelemassa toisen vaimon kanssa.
"No," sanoi emäntä, "eilis-iltana siulle tuotii ukkos kotii hyvin kylläsenä; se olj aika hutikassa; ku mie oisin nähnyt, jotta toiset koatoat hänelle viinoa oluen keskee, ni oisin mie heitä opettanut."
"Nii," sanoi toinen vaimo, "heä olj aika lastissa, ihan niinku täpötäys säkki."
"Nii, ja vielähä sie niitä toisii kiitit niin kauniisti, mitäs sie heille sanot? Hyö niin nakrettii, jott' ei tahtonut loppuu tulla."
"Mie heille sanon, jotta suur kiitosta, paljo kiitoksii teille, miehet; kost' Jumala. Ni hyö miulta kysy tää, jotta mistä sie kiität? Ni mie toas virkan, jotta kiitetäähä sitä, jos toine tuop pikkaraisen potsinki, ammunka aika siasta pitää tuojalle kost' Jumala sanuu."
Opettaja pani kahvelin pois, kuullessaan tämän törkeyden; mutta pian taas rupesi edelleen syömään, ja ajatteli hymyillen, kuinka onnettomuus ja kiivastus usein tekevät ihmisen sukkelaksi.