Kati tuli pian taas sisästä, valkea kana aivan hänen jäljissään.
"Minnekäs taas niin pian, Katri neiti?" kysyi opettaja, "ettekö tahdo vähän istua meidän kanssamme?"
"Kiitoksii vain, mut mie tahon vielä ennen iltasta pistäytyy vanhan opettajan luona." [Kati tosin aina puhui aivan murteen mukaan, mutta me muutamme sen niin paljon kuin mahdollista kirjakielen mukaan, että sitä paremmin ymmärrettäisiin.]
"Jos suvaitsette niin minä seuraan teitä," sanoi ystävämme, ja läksi mukaan, vastausta odottamatta.
"Käyttekö usein vanhan opettajan luona?"
"Se on tietty, heän on näet miulle sukuu, hänen eukko vainoa olj miun mummonj sisar."
"Voi niin, no sepä oli oikein iloista kuulla."
"Mitenkäs niin? Tunsittako työ miun tätii."
"En, minä muuten vaan."
Nyt olivat tulleet vanhan opettajan puutarhaan, Kati sulki sukkelaan puutarhan portin, jättäen kanan ulkopuolelle seisomaan ikäänkuin vahdiksi.