"Eno, teidän pitää huomispäivänä leikkauttaa otranne alapellosta, muuten alkavat jyvät karista tähkistä, ne on jo liian tuleentuneet."
Siellä puheltiin vähä, Kati näytti kovin väsyneeltä, hän istausi penkille puun eteen. Molemmat opettajat puhuivat kyllä keskenään, mutta sill'aikaa nuori ystävämme yhä katseli tyttöä niin terävästi, että tämä monta kertaa pyyhkäisi kasvojaan esiliinalla, luullen tulleensa nokeen kyökissä, kun pani potaatit tulelle. Mutta ystävämme huomio oli aivan toisiin asioihin kiintynyt. Hän nyt vasta ensi kerran havaitsi, että Kati vasemmalla silmällä katsoi hiukan kieroon; mutta tämä ei ollut suinkaan rumaa, vaan antoi päin vastoin tytölle vienon ja ujon näön, joka hyvin sopi yhteen kasvojen muun muodon kanssa: hienon, hoikan nenän, aivan pienen punahuulisen suun, pyöreiden, vienosti rusottavien poskien kanssa — nuoren miehen silmät pysyivät mielihyvällä tätä kaikkea katselemassa. Viimein kun oli virkaveljelleen antanut monta hullua vastausta, huomasi hän, että oli aika lähteä pois; hän jätti hyvästi, ja Kati sanoi:
"Hyvää yötä, opettaja."
"Eikö mulle anneta kättä jäähyväisiksi?"
Kati pisti sukkelaan molemmat kädet selän taakse.
"Meillä ei kysytä, vaan otetaan kättä, he, he," sanoi vanha opettaja.
Ystävällemme ei tarvinnut kahdesti tätä neuvoa antaa, vaan hän hyppäsi puun taakse tarttuakseen Katin käteen, tämäpä taas pani kätensä sukkelaan syliinsä.
Opettaja ei uskaltanut ruveta hänen kanssaan sylipainiin, vaan hyppeli vielä useamman kerran edes taas, kunnes viimein kompastui ja lankesi Katin eteen, niin että päänsä sattui tytön syliin, tämän käden päälle; kauan arvelematta painoi hän tulisen suutelon tälle kädelle, sanoen sitä mielessään omakseen. Siinä asemassa hän pysyi jonkun aikaa nousematta, kunnes viimein Kati, molemmilla käsillään peittäen hänen kasvonsa, nosti hänet ylös; hämmentyneenä ympärillensä katsellen sanoi tyttö:
"Nouskaa ylös, ettehän lie loukanneet itseänne? Näetten, mitä semmoisesta leikinteosta tulee; elkää vaan antako tuon enoni opettaa teille mitään liikaa."
Opettaja nousi seisaalleen ja Kati kumartui nopeasti alas, esiliinansa sisäpuolella pyyhkiäkseen hänen likautuneita polviaan; mutta opettaja ei sitä sallinut, hänen sydämensä tykytti pikemmin, kun hän näki tätä nöyrää itsensä-alentamista. Pian seisoi hän taas puhtaana siinä ja sanoi Katille uudestaan hyvää yötä; tämä katsoi maahan, mutta ei kieltänyt häneltä enää kättänsä.