Lentävillä askelilla meni opettaja sieltä; näytti siltä kuin hänen jalkansa tuskin olisivat maahan koskeneet, niinkuin joku korkeampi valta olisi häntä kantanut; sanomaton voiman tunne täytti hänen sisimmän ytimensä, hänestä tuntui niin helpolta ja huokealta, kaikki ihmiset katselivat häntä kummastellen, sillä hän hymyili heille aivan peittelemättä.
Mutta niin äkkiä vaihtelee ihmisen mieli, että opettaja kohta tämän ensimmäisen riemun perästä kotonaan istuen surkeasti syytteli itseään: "Sinä olet liian pian antautunut himon valtaan," sanoi hän itsekseen. "Onko tämä lujuutta? Sivistymättömälle talonpojan tyttärelle olet antautunut, olet menettänyt itsesi. — Ei, ei, nämä kasvot ilmaisevat hienon, hellän sielun." Monenlaisia muita ajatuksia syntyi hänessä; hän nyt tunsi talonpojan-elämän, ja vielä myöhään kirjoitti hän muistikirjaansa: "Hopearisti joka hänellä on rintansa päällä, minun mielestäni kauniisti kuvaa hänen pyhyyttään, lähenemättömyyttään ja koskemattomuuttaan."
Kati taas kotonaan ei syönyt yhtä palaa iltaiseksi, ja omaiset toruivat häntä, että hän oli liian paljon päivällä muokkautunut ja varmaankin vielä auttanut vanhaa opettajaa puutarhantyössä; hän vaan kielsi ja siirtyi pian mummonsa luo, jonka kanssa hän makasi samassa huoneessa.
Kauan iltarukouksen perästä, kun kuuli mummon yskivän ja siis tiesi hänenkin olevan vielä valveella, sanoi tyttö:
"Mummo, mitä se merkitsee, kuin kättä suudellaan?"
"Että kättä armaana pidetään."
"Eikö muuta mitään?"
"Ei."
Taas vähän ajan päästä sanoi Kati: "Mummo."
"Mitä, kultaseni?"