Kaikki tytön sulous katosi yht'äkkiä opettajan mielestä, kun kuuli nämä murteelliset, raa'alla tavalla äännetyt sanat.
Kun oli syömästä päästy, tuli yksi renki, joka pöydässä oli istunut jotenkin likellä Hukkasta, isäntänsä eteen ja sanoi veistään tuppeen pistäessänsä:
"Tullooko miun lähtii yksin heposiin kansa pellolle?"
"Mene vaan, minä kohta tulen jälestä. Ota poika mukaasi Hiirakkaa taluttamaan, se ei taho oikein taipua."
"Elkeä työ hoppuilko, soan mie sen hallituks," sanoi renki ja meni raskailla askelilla tuvasta. Opettaja pudisti päätään.
Heli raivasi pöydän sukkelaan, sillä hänellä oli kiire päästä kyökkiin piikojen kanssa haastelemaan, mitä kullakin oli vastatulleesta muistuttamista.
"Potra poika," virkkoi Varpu, joka oli piioista vanhin ja Helin uskottu, "se sinuu silmäili niin jott' en mie tietänyt, kätöistäkö vai suukkoista heän siulle ojentaa. Mitäs sanot, eikö siin' ois siulle mies? Heän on vielä naimatta."
"Kernaammin mie jeän naimattomaks kunnes kivi vein peällä pyörii, ennenku hänelle mänisin."
"Oikeen sanot," virkkoi toinen piika, "heän vielä kahella kopralla pistäs siunki suuhuse; et sie nähnyt miten heä otti veihen oikiise ja kahvelin vasempaa käteese ja sitte kahella käillä syyvvä ahmasi, sitä mie en oo eläissän' nähnyt kenenkää tolkullisen ihmisen tekevän."
"Nii," sanoi kolmas, "ja sitte heä vielä veihellää leikkel piiraita palasiks."