Sill'aikaa kun tytöt kyökissä astioita pestessään opettajaakin vähän huuhtelivat, ei juuri pahasta sydämestä, mutta sentähden, että kerran oli niin aljettu, oli tuvassakin Hukkasen puhe jotenkin vähän ilahuttava.
"Kielestä päättäen," alkoi hän, "tuntuu kuin olisitte Mikkelin puolelta kotoisin."
"En juuri sieltä, minä olen Päijänteen rannoilta."
"No, niitä eroituksia me emme niin tarkkaan tiedä; mikä sitte pitäjän nimi on?"
Opettaja joutui vähän hämille, pani molemmat kätensä rinnalleen ja sanoi viimein maahan katsoen: "Sysmä."
Hukkanen purskahti kaikuvaan naurunhohotukseen, opettaja vaan katsoi totisesti eteensä; viimein virkkoi edellinen:
"Elkää pahaksi panko, mutta Sysmän tietää jok'ainoa lapsenkakara, onhan se laulussakin. Miksikä ette sitä paikalla suoraan sanoneet? Eihän se mikään häpeä ole. No te varmaan tiedätte sanoa oikean syyn, miksi juuri Sysmä on lauluun pantu?"
"Kuka sen voi tietää? luultavasti siinä ei ole mitään perää, sellaisia lauluja tekevät yksinkertaiset ihmiset, jotka valitsevat tämän tai tuon paikan nimen sen tähden, että se juuri sopii heille runomittaan."
"Ei se laulu ole niinkään tuhma, ja sill' on vielä hyvin lysti nuotti, sitä minä oikein kernaasti kuulen laulettavan."
"Sallikaa minun olla toista mieltä."