"No se on tietty, usein istun puoliyöhön asti ja vetelen viulua, siihen en tarvitse kynttilää, en tärvele silmiäni, huvitusta on kyllin, enkä kaipaa muita ihmisiä ollenkaan."
"Ja harjoitatte itseänne siihen yhä eteenpäin, niin paljon kuin voitte?"
"Miks'ei? Kyllä kai."
"Mutta eihän teillä siitäkään ole mitään hyötyä," sanoi nuori mies. Vanhus katsoi häneen kummastuneena; mutta toinen jatkoi: "Niinkuin musiikki ja sen harjoitteleminen tuottaa teille iloa, ettekä siitä hae mitään hyötyä, niin voisi ja pitäisi myöskin olla lukemisen ja hengen vaurastuttamisen laita; mutta tässä tapahtuu usein aivan niinkuin monelle ihmiselle, joka ei enää pukeudu tarpeellisella huolella, sen tähden että ei ole ketään, jolle etenkin tahtoisi olla mieliksi. Minä kuulin toissa päivänä, kuinka nuorukainen moitti erästä nuorta vaimoa hänen huolimattomasta puvustaan. 'Kah,' sanoi tämä, 'mitä siitä nyt enää? Minä olen jo kaupattu kananen, täytyyhän ukkoni tyytyä minuun semmoisena kuin olen.' Ikäänkuin pukeutuisimme huolellisesti ulkonaisen tarkoituksen vuoksi, ainoastaan toisia varten, eikä sen tähden, että oma luonto, oma kunnioitus sen vaatii. Samoin käypi monelle myös henkensä vaurastuttamisessa; koska sitä harrastavat ainoastaan ulkonaisella tarkoituksella, niin herkeävätkin siitä, niin pian kuin lähin tarkoitus on saavutettu tai kadonnut. Mutta kuka hengellistä luontoaan, hengellistä ruumistaan, jos niin sopii sanoa, arvossa pitää ja kunnioittaa, hän myös aina pitää sitä kauniina ja puhtaana, kokee kartuttaa sille yhä enemmän voimaa."
Nuori mies nyt vasta huomasi oikeastaan puhuneensa ääneen vaan oman itsensä kanssa; ei hän kuitenkaan pelännyt loukanneensa vanhusta, sillä hän näki kuinka täydellisesti välinpitämätön tämä oli. Raskaalla sydämellä huomasi hän taaskin, kuinka yleisten, ylevien ajatuksien ja katsantotapojen tyrkytteleminen jokaiseen yksityiseen on työlästä. "Jos vanha opettaja jo on niin kovapintainen, mitenkä sitten menestyt talonpoikien luona?" ajatteli hän. Niin astuivat äänettöminä jonkun aikaa, kunnes nuorempi taas alkoi:
"Eikö teidänkin mielestänne ihmiset ole nykyaikana paljon hurskaampia tai ainakin yhtä hurskaita kuin entisinä aikoina?"
"Hurskaampiako? Ei, hitto vieköön vanhoinakaan aikoina oltu pakanoita, mutta silloin siitä ei niin ylpeilty, ei niin paljon turhaa lapetta laskettu; liian vähä ja liian paljo on yhtä hullu, he, he."
Taas oltiin vaiti.
Viimein osasi nuori mies oikeaan asiaan, kun kysäsi:
"Kuinkas entisinä aikoina oli soitannon laita?"