"Aika poikahan tämä onkin," kääntyen taaksepäin kysyi hän sitten: "saanko hänelle nyt antaa suutelon, Kati?"
"Saat kernaasti."
Heli kohta käytti toisen antamaa lupaa, ja opettaja sitten sanoi:
"Ollaan ystävyksiä," ja ojensi kättä Tynille.
Kun hän läksi pois, seurasi Tyni häntä ja sanoi portailla:
"Kuulkaa, opettaja, minä pyytäisin teiltä yhtä asiata ja tahdon kernaasti tehdä teille hyvää vastaan: minä osaan siksi hyvästi lukea, etteköhän tahtoisi lainata minulle kanssa tuommoista tarinakirjaa?"
"Hyvin kernaasti," sanoi opettaja, puristaen ystävänsä kättä jäähyväisiksi. —
Paitsi sydämen muutosta, tai oikeammin sanoen sydämen onnellista kehkeämistä, oli Katin rakkaus vaikuttanut ystävämme opettajan-toimiinkin; sillä kaikki hänessä pyrki yhteyteen.
Hän oli niin suurella ilolla ottanut vastaan Katin suloisia sanoja, että hän melkein mieltyi niiden muotoonkin. Hän nyt päätti tutkia murretta ja opetuksessa käyttää sitä ajatus- ja puhetavan perustuksena. Hänen koko olentonsa oli juuriansa myöten liikahtanut.
Eräänä päivänä tuli Hukkanen hänen luokseen ja kehoitti häntä hakemaan kunnankirjurin virkaa, jota hän varmaan voisi saada. Opettaja tarttui iloisesti Hukkasen leveään käteen ja virkkoi: