"Nyt, nyt voitte tehdä rauhaa ja sovintoa koko kylässä, teidän täytyy auttaa minun lank — mitä minun piti sanoakaan, tuota Aleksanteria siihen ammattiin, hän voipi sitä hyvästi hoitaa."
Hukkanen hymyili, mutta ei tahtonut siihen suostua; opettajan hartaasta pyynnöstä hän kuitenkin viimein lupasi olla kokonaan vaaliin vaikuttamatta.
Opettaja riensi Aleksanterille ilmoittamaan asian laidan, mutta tämä oli olevinaan ylpeä eikä sanonut vielä tietävänsä, ottaisiko semmoista paikkaa vastaan: kuitenkin kiitti hän opettajaa ystävällisyydestään, ja siis olivat tavallansa rauhan alku-ehdot heidän kesken päätetyt.
Kekri oli tullut, molemmat rakastavaiset parit menivät tanssiin, niinkuin oli sovittu.
Nyt opettaja ei enää seisonut ulkona kedolla, sill'aikaa kun kaikki kylässä iloitsivat ja tanssivat, vaan oli itse keskellä hurjaa hälinää, vaikk'ei hän kuitenkaan vielä ollut siihen aivan tottunut.
Kekrinä oli hän melkein aina kisapirtissä, ainoastaan silloin tällöin meni hän Katin ja Helin kanssa kedolle kävelemään, sitten taas palatakseen uusilla voimilla takaisin. Usein myös hänen sydäntään viilaisi syvä suru, kun täytyi kuulla jotain rivoa laulua: hän olisi silloin mielellään tukennut korvat itseltään ja Katilta. Se ajatus vahvistui hänessä, että ennen kaikkea piti kääntää huomionsa ja vaikutuksensa lauluihin; koska oli saanut nuorten poikien suosion ottamalla osaa heidän huvitukseensa, niin hän nyt tahtoi käyttää tätä suosiota hyväkseen.
Iloa ja surua vaihetteli pian Kekrin perästä Pekon talossa. Aleksanteri oli valittu kunnankirjuriksi ja opettaja oli julkisesti koonnut hänelle ääniä. Nyt oli rauha syntynyt puolueiden välille, ja Aleksanteri läheni opettajaa ystävyydellä; tämä sydämensä ilossa meni niin kauas, että käski häntä kutsumaan itseänsä "sinuksi." Vasta määrätty kunnankirjuri ei heittänyt vähemmällä, vaan täytyi paikalla mennä keskievariin ja ylioppilaan tavalla lasia kilistellen juoda veljenmalja.
Mutta Aleksanteri se sitten perheen neuvoittelussa puhuikin opettajan puolesta ja voimallisesti auttoi häntä, kun kosi Katia.
Sitten vietettiin kihlaus eli lujuut, joissa opettaja ja Kati panivat kätensä yhteen isän, veljen, vanhan kunnanesimiehen ja Hukkasen silmien edessä, jonka viimeksi mainitun opettaja oli kutsunut omasta puolestaan.
Kati pian läksi sulhasensa kanssa tuvasta, syleili häntä ulos tultua ja sanoi nyt ensi kerran: