Muutamana iltana alkoi Matti: "Ei tuo Uuden Suomentaarin toimittaja sentähen näy olevan mikään sivistymätön mies eikä toas mikään tuhma mies, vaikk'en minä ole hänen kaljastaan tätä ennen paljon huolinut. Mutta kuulkaa te, opettaja, vaikka tuhmahan tuo tulee kysyä, miksi se on pantu Suomen taariksi? parempihan olis ollut Suomen olut tahi vaikkapa renska?"
"Osasitpahan niinkuin kurikalla naulan päähän," sanoi Aleksanteri, "se on oikein, Matti, ja Helsingissä ei ymmärretä mitään. Sinuna minä kirjoittaisin sinne ja sanoisin mitenkä pitää olla, niin saisit varmaan metalin."
"Eihän siihen olekaan kirjoitettu Suomen taari, vaan Suometar, ja tottahan se tarkoittanee, että siinä on uutta Suomen tarua eli tarinaa, vai miten?" pisti Tyni väliin.
"Ei se ole Suomen taaria eikä tarinaa, vaan Suometar on yhtä kuin Suomen tytär, eli Suomen haltia, Suomen kansan henki, jota tämä aviisi tahtoo palvella ja edes auttaa," selitti opettaja. "Mutta mitä epäluuloa Matilla on sitä vastaan?"
"Epäluulo minussa oli jo ennen kuin tämä tyttölapsi syntyikään, ja siihen minut saattoi itse se Ilmoitus, jota silloin tuhansittain jaeltiin ympäri Suomen maan. Siinä toimitus lupasi 'Tyystin tähdelle panna kaikki tärkeämmät kotomaan ja ulkomaan tapaukset.' Tuota minä en ymmärtänyt: Tyystin tähteä minä en ole nähnyt en taivaalla enkä maalla, ja jos uutiset pannaan siihen eikä kasettiin, tahi mikä tuo on, sanomalehteen, niin minä en siitä paljon hyödy; ja ihan hulluahan se oli, kun toimitus lupasi 'voimiansa myöden tyydyttää yleisön vaatimuksia.' 'Vai niin,' arvelin minä, 'vai samanlaisia junkkariako te olette, kuin Venäjän vieraat miehet, että rahalla saapi teitä sanomaan ja kirjoittamaan mitä tahtoo, ettekä häpeekään. Ei, kiitoksia, myökää vaan muille voimianne, minä en osta.'"
"Tyystin tähdelle paneminen, se on Hämeen suomea ja merkitsee tarkkaa vaarinottoa," selitti opettaja, "ja mitä voimien myymiseen tulee, niin Hämeessä ja Länsi-Suomessa sanotaan tosin myören eli myölen eikä myöten, ja yksipuoliset kirjoittajat kirjoittavatkin myöden, vaikka kyllä eivät kirjoita muuden eikä siden eikä täden eikä kuidenkin."
"No on se Suomen haasti monenlaista," sanoi Matti, "moista minä en ole kuullut, vaikka onhan sitä outoa suomea nähty ja kuultu raamatussa ja pappien saarnoissa. Juontuu mieleen, miten maisteri kyynelet silmissä toissa pyhänä paukutti: syvästi sisälleotettuna kiitollisuudesta ulospuhkee kuningas David: Oo, kuinka viheliäisiä me emme ole! — Mutta se kuului kauniilta, vaikk'ei sitä ymmärtänyt."
"Täytyy minunkin vielä vähän kysyä, kun sanotte Suometarta Suomen haltiaksi," virkkoi Tyni. "Olivathan haltiat pakanuuden aikana Suomalaisilla niinkuin jumalia, vai miten?"
"Ihan niin," vastasi Aleksanteri, "jumalia oli niillä miekkoisilla koko pataljoona, yksi sontaa veti, toinen kylvi, yksi vettä satoi, toinen jyrisi; joka lähteellä ja joka puullakin oli oma jumalansa: mutta ruotsalaiset, Eerikki ja Henrikki ja Pirkele Jaari eivät suvainneet näitä jumalallisia forstmestaria, vaan ajoivat heidät tiehensä. Ja mitäs siihen sanot, että Suomen ukot olivat antaneet jumalilleen luvan naidakin; monella oli akka ja lapsikakarat ja suuri pere".
"Se on mahdotonta, että kaikki olisivat olleet samanarvoisia jumalia," sanoi muurari Heikki, "pitihän heillä olla jonkunlainen päällysmies, eli yhteinen komentaja, eihän muuten olis tullut mitään tolkkua koko maailman hallituksesta."