"Etpähän ollut Paapelin tornia tekemässä, vaikka olet vanha: kuningasta ei ollut Suomalaisten jumalilla enemmän kuin itse Suomalaisillakaan, vaan he olivat itsenäisiä isäntiä perheineen, käskyläisineen. Ukkoa kyllä sanottiin ylijumalaksi, mutta se ei tarkoittanut muuta kuin hänen taivaallista asuntoansa. Sanoppas sinäkin, opettaja, eikö niin ole, muuten eivät taas usko minua."
Opettaja näki mielipahalla veljenmaljan kautta antaneensa langolleen semmoisen aseman itsensä suhteen, joka tuotti paljonkin haittaa ja harmia; hän kuitenkin pian taas tyyntyi ja selitti talonpojille lyhykäisesti pakanallisten Suomalaisten jumaluusoppia. Hänestä itsestäänkin oli eriskummaista, että hän näin veti Ukon, hattarojen hallitsijan, Ahon, aaltojen isännän, Tapion, metsän kultaisen kuninkaan, ynnä muun jalon jumalisten pimeään, ahtaasen pirttiin, joka päälliseksi oli täynnä tupakan savua. Kaikki oli Suomettaren syy. Kerrottuansa muutaman kauniin runon Kalevalasta, puhui hän sitten Kristinopin perustamisesta Suomeen ja tuli maininneeksi pyhän Henrikin kohtaloa ja loppua.
"Sittenhän hänelle kävi ihan niinkuin Vapahtajallekin," sanoi muutama joukosta.
"Niinpä kyllä," vastasi opettaja. "Joka tahtoo ihmisille selittää uutta autuaallista totuutta, hänen täytyy sen edestä ottaa risti päällensä." Opettaja huokasi samassa, tämä näet ei ollut sanottu ilman syrjätarkoituksetta, sillä hän hyvin tunsi, kuinka vaikeaksi hänelle kävisi päätöksensä täyttäminen.
Pois mennessään sanoivat miehet toinen toisellensa: "Sepä vasta oli ilta, siinä oppii jotain samassa ja aika kuluu, niin ett'et tiedä mihin se on saanut."
Opettaja oli päättänyt lukea talonpojille jotain Suomen mytologiasta, mutta onneksi sattui hänelle toisena iltana aivan toinen kirja käsiin, nimittäin "Suomen kansan Sananlaskuja". Kun sitten tuli pitäjäntupaan, veti hän kirjan taskustansa ja sanoi: "Nyt tahtoisin teille lukea jotain." Siellä istujat eivät näkyneet tästä mielistyvän, sillä he kovasti inhosivat kaikkia kirjoja. Väistö oli ensimmäinen, joka sai sanat suuhunsa, ja sanoi:
"Kertokaa meille ennemmin, opettaja."
"Niin, niin, kertokaa, elkää lukeko," kuului yleisesti.
"Kuunnelkaahan vähäisen vaan," sanoi opettaja, "jos ei miellytä, niin voitte pelkäämättä sanoa, että minun pitää herjetä."
Opettaja nyt alkoi sananlaskuja lukea, vähän väliä pysähdellen.