"Kenties on opettaja jo valinnut jonkun itselleen," vastasi Hukkanen, "ja olkoon se kotoisin mistä hyvänsä, niin kyllä se täällä hyvästi vastaan otetaan."
"Niin, me pidämme hänelle tulijaiset," sanoi Matti, ajatellen: kyllä
Hukkanen on minua viisaampi. Opettaja virkkoi:
"Minä olen ihan irtonainen, ja voin vielä hyvän aikaa katsella kassapäitä." Mutta itsekseen ajatteli hän: parempi apina kuin tuommoinen talonpoikaistallukka vaimona.
"Nyt elkää pahaksi panko," sanoi Hukkanen, mun täytyy lähteä pellolle.
Minä olen heposen kaupassa ja täytyy katsoa minkälainen se on vetämään.
No, näämmehän tän'iltana tosiamme. Jääkää hyvästi siks'aikaa. Lähetkö
mukaan, Matti?"
"Lähen, hyvästi, opettaja, ja jos teillä aika pitkäksi käypi, niin pankaa kaksin kerroin."
Opettaja ei oikein ymmärtänyt tätä Matin vähän epäselvää kuvallista puheenpartta, joka oli tehty vertaamalla liian pitkään lankaan.
Kun miesten lähdettyä ovi jo oli kiinni, vetäisi opettaja sitä vielä kerran ikäänkuin vakuutukseksi itselleen, että hän nyt oli yksin. Hänestä tuntui mielensä hyvin raskaalta, eikä oikein tietänyt sanoa minkä vuoksi. Viimein johtui hänelle Sysmän juttu taas mieleen. Hän katsoi sitä raa'aksi ja törkeäksi kohteluksi, eikä muistanut koko sitä hyväntahtoisuutta, jota hänelle muuten oli osoitettu.
Semmoisia ihmiset ovat! Kun ovat suutuksissaan, niin pitävät aina vaan sitä yhtä mielessään, joka heitä loukkasi, ja unohtavat kaiken muun, vaikka se olisi kuinka lempeätä. Ensin opettaja istui kauan alallaan, sitten nousi kapineitansa purkamaan. Hänelle muistuivat koti-olot mieleen, kun näki tutut esineet ympärillään. Mutta pian hän taas vaipui ajatuksiinsa ja mietti itsekseen: tässä nyt olet, niinkuin erämaahan joutunut; mikä sinua ilahuttaa ja surettaa, sitä nämä ihmiset eivät tiedä olevankaan; esimiehesi ei ole muuta mitään kuin talonpojan tolvana, vielä päälliseksi ylpeä raakuudestaan. Saattaa näissäkin ihmisissä piillä henkistä voimaa, mutta sen päälle on kaikenlaista rikkaa karttunut, Tahdon kaikki voimani ponnistaa, vastustaakseni talonpoikaistumista. Jok'ikinen päivä tahdon perkaa koko olentoni, minä tahdon pysyä vapaana seuralaisteni vaikutuksesta. Minä olen nähnyt opettajia, jotka astuivat virkaan täynnä ajan vapaata henkeä, ja muutaman vuoden kuluttua ovat he kokonaan vaipuneet vanhan tavan orjiksi, muuttuneet talonpojiksi, ja heidän ulkomuotonsakin on tullut huolimattomaksi ja veltoksi. — Hän kirjoitti paperilipulle: muista! ja pisti sen peiliin.
Viimein hän kavahti seisaalleen ja läksi ulos kävelemään sitä tietä, jota oli tullut. Talonpojat jotka tekivät työtä pelloilla maantien vieressä, sanoivat: "No, mitä kuuluu, opettaja? joko alkaa kylä tuttavalta tuntua?" Opettaja vastasi lyhyesti mutta ystävällisesti; tämä heidän kainostelematon käytöksensä oudostutti ja melkein loukkasi häntä. Hän ei tietänyt, että nämä ihmiset luulivat itsellänsä olevan oikeutta siihen, koska olivat häntä ensin nähneet, hän heitä ensimmäiseksi tervehtinyt.
Kauan kuljettuansa sinne tänne vainioita myöten huomasi hän yksinäinen, sorean pihlajan. Hän katseli sitä joka puolelta, kunnes löysi oikean paikan. Silloin istuihe rajapyykille ja alkoi piirustaa.