Ivan huiskautti kättänsä. »Minä neuvoisin väkeäni nyt joutumaan, muuten saavat selkäänsä joka mies.»
»Jos minun mieheni eivät joudu ensiksi, saavat he juoda kuumaa puuroa», vakuutteli Petter.
Komppaniat syöksyivät esiin ja tekivät kunniaa, kumpikin aivan yht'aikaa.
»Minäpä voitin!» riemuitsi Ivan.
»Et paremmin kuin minäkään», vastasi Petter.
Aleksei koetti taas välittää. »Ei», sanoi hän, »ei paremmin eikä huonommin kumpikaan. Te olette molemmat ripeät ja kummallakin on hyvä komppania. Nyt me sen tiedämme kaikki ja päästämme miehet menemään.»
Petter viittasi: »Kaikki hyvin! Oikeahan, mars!»
»Menkää matkaanne, samaa tietä kuin tulittekin!» ärjäsi Ivan, haparoimalla ottaen molemmilla käsillään kiinni tynnyrin laidasta, ojentaen rintansa eteenpäin ja päänsä pystyyn kuin laulava kukko.
Sotamiehet riensivät pois ja Ivan katseli heidän jälkeensä. Kun heitä ei enää nähnyt, sanoi hän hidastellen: »Enpä tiedä, oliko tämä ollenkaan hauskaa. Miehet katsoa tuijottivat meihin, niinkuin vainajat suuresta kuopasta.»
»Enemmän viiniä!» käski Petter kovalla äänellä.