»Ei», todisti Iikka, »ei hän ole samanlainen kuin me muut, mutta tämmöisinä aikoina voi olla maamme miehille hyvä kuulla voimakkaita kehotussanoja siveäin naisten huulilta.»
Venäläinen saattoväki, jonka piti käskyn mukaan viedä vangit parempaan paikkaan, saapui nyt, mutta ruhtinas Galitsin tuli samalla, kädessä avoin kirje ja sanoi Miihkalille:
»Sanokaa maanne nuorelle tyttärelle, että tämä kirje on suojeleva häntä kaikista vaaroista meidän puoleltamme. Hän saa sitä paitsi valita ja ottaa kanssansa kymmenen vangittua maanmiestänsä. Se on ainoa lohdutus, mitä minä voin hänelle antaa suruunsa, joka hänelle on tehty. Kaksi meidän miestämme saattaa heitä, niin ett'ei heille tapahdu mitään pahaa meidän alueellamme.»
Kun Miihkali sai tulkituksi ruhtinaan sanat, nousi Alli suutelemaan hänen kättänsä ja pyysi Miihkalia: »Kiittäkää te nyt häntä, minä en nyt löydä sanoja.»
»Sallikaa meidän kiittää ja siunata teitä, jalo ruhtinas», sanoi Miihkali. »Älköön Jumala suoko meidän koskaan yhtyä taistelussa; minun käteni ei voisi tähdätä miekan iskua teidän jaloa päätänne kohti.»
Ruhtinas vastasi vakavasti: »Palkitkaa tämä minun väelleni, milloin he tarvitsevat armahtamista. Teidän saattajanne ovat jo valmiina. Menkää Jumalan haltuun. Jääkää hyvästi!» Hän kääntyi ja meni pois.
»Tehän saatte ottaa kymmenen meidän miehiämme kanssanne», sanoi Iikka vilkkaasti.
»Tahdotteko te tulla yhdeksi?» kysyi Alli Miihkalilta.
»En, minä en voi seurata teitä. Mutta tervehtikää meidän väkeämme ja sanokaa, että kyllä me tulemme perästä.»
Tyttö katseli ympärilleen ja meni Sakin luo. »Nyt pitää teidän lähteä pois minun kanssani.»