— Kukahan se on, joka lähettää minulle tervehdyksen.
— Eräs, joka pyytää teitä ajattelemaan sitä aikaa, jolloin teidät sai kyyneleihin laulu kreivi Egmontin kuolemasta, ja jolloin te hehkuvalla sydämmellä lauloitte Wilhelm Oranialaisesta, kuinka hän älyllä ja miehuudella vapautti isänmaansa Espanjan ikeestä. Elähyttävätkö teitä vieläkin ollenkaan nämät vanhat alankomaalaiset muistot?
— On siitä aikoja, sanoi majuri miettiväisenä. Kukapa vielä elää, joka tunsi minun silloin. Äitini ja ainoa veljeni ovat kuolleet. Sisareni ja vanha vaalijani olivat sitä ennen menneet, ja sitten en tiedä ketään?
— Se, joka lähetti minut tänne, sanoi että olitte saaneet ristimänimenne Wilhelm Oranialaisesta. Nimenne on Wilhelm?
— On kyllä, mutta kuka sen on sanonut? Miksi ette ilmoita nimeänne ettekä mainitse sitä, joka lähetti minulle tervehdyksen?
— Sen sanon kernaasti, mutta laulajana täytyy minun saada sanoa se laulussa.
Muukalainen otti esille sitransa ja istahti katse kiinnitettynä Sprengtportiin: — Näen että olette paljon kärsinyt; niin minäkin, sentähden ymmärrämme toinen toistamme. Sen sanottuaan alkoi hän hiljaa soittaa, mutta vähitellen vahvistuivat säveleet ja muodostuivat suloiseksi melodiiaksi.
— Kuinka kaunista, virkahti Sprengtport hänkin istahtaen, taas kuulla noita armaita säveliä.
— Eikö totta, myönsi muukalainen. Kuinka ne viihdyttävät ja sovittavat. Tietäkää, oli aika jolloin kaikki syntini, kaikki suruni, koko elämäntaisteluni toiveineen ja tappioineen olivat kokoontuneet yhdeksi ainoaksi kauheaksi taakaksi, joka painoi minua maahan. Mikä on silloin ihminen? Kaikki mikä elämässä on valoisata, kaikki mikä meitä kuitenkin pitää pystyssä tuntuu ikäänkuin poispuhalletulta ja toivoton pimeys valtaa sielun. Kenen luo silloin mennä? Siihen aikaan en tiennyt ketään. Olihan vaan yksi ainoa taivaassa ja maassa, mutta hän oli minua niin ruhjonut, ettei apua ollut näkyvissä. En voinut toivoa enkä rukoilla. Silloin liitelivät laulun hiljaiset säveleet huoneessa ja kuulin lapsikuoron laulavan:
Kas siemenkin virkoopi, vaikka
Sen maaks oli muuttanut multa,
Kun joutuupi hedelmän aika
Se tähkänä kiiltää kuin kulta.