— En tiedä lieneekö se salaisuus, mutta ainakin minusta tuntui kuin olisi soittaja tahtonut salata että hän oli ollut teidän ylhäisyytenne puheilla. Vasta sitten kun olin uhannut panna hänet syytteeseen ja vankeuteen, sain tietää asian oikean laidan ja päätin saattaa hänet pois meidän alueeltamme. Luulin tehneeni hyvän työn, kun en ollut tietävinäni mitään koko asiasta.
Buddenbrock näytti kuin pilvistä pudonneelta. — Onko tuo Löfving menettänyt järkensä? Kuinka hän uskaltaa sekoittaa minun nimeni tähän asiaan?
Osoittamatta vähintäkään hämmästystä vastasi kapteeni varsin tyynesti: — Muukalaisen tapasin kello seitsemän aikaan eilen illalla kaupungin ulkopuolella, ja koska hän tuntui epäluulonalaiselta, kysyin häneltä päivän tunnussanaa. »Jumalan kanssa», vastasi mies selvästi, mutta sittenkin pyysin nähdä hänen passiansa. Hän veti sen esille, ja omilla silmilläni näin, että sen oli antanut neuvosto Tukholmassa. Muukalainen sanoi olevansa Rostockista kotoisin, vaan sieltä oli hänet kutsunut herra Gyllenborg, joka tahtoi lähettää hänet Suomeen hauskuttamaan sotaväkeä Haminassa soitollaan.
— Mitä hiton juttuja nuo ovat? huudahti Buddenbrock yhä enemmän ihmeissään.
— Kyllä uskon, että mies puhui totta, vakuutti Löfving.
— Mutta sitä minä en usko, keskeytti Segebaden. Ellette te itse valehtele, niin valehteli ainakin tuo toinen.
Löfving katseli vastustajaansa suoraan silmiin: — Jos hän oli petturi, niin kai hänet jo aikoja sitten olisi otettu kiinni. Ei ole niinkään helppo kulkea luvattomissa asioissa Turusta tänne saakka.
— Kuka sanoo, että hän on ollutkaan Turussa? kysyi Ring.
— Ainakin on hän ollut Porvoossa, mikäli minä ymmärrän. Epäilin minäkin alussa aivan kuin tekin, mutta sitten kun hän oli kuvannut minulle kaupungin ja kirkon aivan semmoisiksi kuin ne olivat täytyi minun uskoa. Yksi asia vaan epäilyttää.
— Mikä niin? kysyi Buddenbrock huomaavaisuudella, jommoista hän ei ollut tähän saakka osoittanut.