Sotamiehet olivat toista mieltä. Heillä ei ollut tekemistä suojelusväen vaan venäläisten muonatavaroiden kanssa, joita Ruotsin armeija tarvitsi. Tuo suuri makasiini oli juuri heitä varten, ja vahdille olivat he suorittaneet pikaisen laskun, mutta sitten oli koko kylä joutunut jaloilleen ja siitä oli noussut niin kiivas melu. Asiaa näin selitettyään riensivät he pois.
Maria hengitti helpommin ja katseli ympärilleen. Hän huomasi suuren kasan hevosloimia sekä heiniä ja olkia. Niistä hän valmisti Attilalle vuoteen, irroitti nuorat, joilla hän oli sidottu, ja peitti häntä loimilla. Lämpö ja lepo näkyivät tekevän hyvää, ja potilas tuntui nukahtavan. Lepo hänelle nyt olikin paras lääke. Maria istui oven suuhun olkikasalle kuuntelemaan. Tappelumelua jatkui vielä, mutta heikompana ja tuontuostakin tauoten. Mitä tästä syntynee? Oikeassa oli Tasma kun hän kehoitti Mariaa olemaan lähtemättä. Viipykää vielä edes yksi päivä, oli tietäjätär sanonut, mutta Leena ei suostunut. Olihan Tasma rukoillut, että hänetkin otettaisiin mukaan, mutta Leena pelkäsi tuota noitaa, ja sillä kertaa täytyi Marian taipua Leenan tahdon mukaan. Mutta jos Tasma olisi ollut mukana, olisi kai käynyt toisin. Niin kiertelivät ajatukset Marian päässä, mutta vihdoin hän uupuneena kallisti päänsä seinää vastaan siten odottaaksensa päivän tuloa. Nukkua hän ei rohjennut, mutta hyvää teki sittenkin suljetuin silmin levossa istuminen.
Jo oli puoliyö ja taistelu lopussa. Kummallakin puolella oli mieshukka tuntuva, mutta Venäläisten pieni joukko oli vihdoin sortunut ylivoiman alle, ja voitto jäi ruotsalaisille, jotka nyt saivat levähtää.
Maria nousi. Hän huomasi Attilan olevan hereillä ja meni häntä vaalimaan.
— Vieläkö olet täällä? kysyi hän hiljaa ja ojensi hänelle kätensä.
— Missäs muutoin, vastasi Maria lempeästi. — Tiedäthän sen.
— Niin, tiedän että rakastat minua ja tiedän myös että rakastan sinua rakkaudella, joka on ijankaikkinen. Mutta nyt meidät erotetaan ehkä koko elinajaksemme.
— Jos ruotsalainen armeija, niinkuin väitetään, on Säkkijärvellä, niin on isäni muassa, ja hänen kauttansa saan hankituksi sinulle suojaa ja hoitoa. Hän ei meitä erota.
Attila katsoi häneen surullisesti, ja surullinen oli hänen äänensäkin, kun hän sanoi: — Ennenkun joudut Säkkijärvelle ja tuhansista löydät isäsi, saattaa paljon tapahtua, mutta koeta päästä jonkun kelpo ruotsalaisen upseerin puheille ja pyydä häntä tänne, jotta saisin uskoa sinut hänen huostaansa.
Hän istahti. Uni oli tehnyt hyvää. Pyörrytys oli lakannut ja elinvoima palasi. Hän tunsi itsensä virkistyneeksi. Ensi hädässä kiedottu olkikääre oli irtaantunut, ja Maria koetti korjata sitä vaatteistaan revityillä uusilla kaistaleilla. Työn tehtyä suuteli Attila hänen kättänsä ja painoi poskensa sitä vastaan: — Sinä olet kuin hyvät enkelit, sanoi hän. Ne eivät koskaan väsy.