Sammunut oli loisto Lewenhauptin silmissä, eikä äskeisestä innostuksesta näkynyt mitään. Aseistaan luopuneen sotamiehen kaltaisena kääntyi hän ympäristönsä puoleen ja sanoi alakuloisena: — Ei tässä muu auta kuin odottaminen.
Vastenmielisyyden piirre synkisti Sprengtportin kasvot, kun hän vakavasti vastasi: — Teidän ylhäisyytenne, nyt täytyy meidän käydä asiaan käsiksi ja toimia. Ainoa ajatuksemme olkoon sota.
— Ei, huusi Fröberg, ei, ei mitään sotaa. Täällä ei voi kukaan taistella.
— Herra eversti, keskeytti Sprengtport, tänään on teillä ollut päivänne ja nyt tulee minun. Vaadin käskyä ja vaadin miehiä nevojen uudestaan tekemiseen. Lascy saattaa olla täällä minä hetkenä tahansa, ja silloin on korjaaminen myöhäistä.
Lewenhaupt hymyili alakuloisena: — Tämä kelpo Sprengtportimme hätiköitsee kuten ainakin. Päivänä tämmöisenä älköön olko mitään hoppua.
Hilliten harminsa kääntyi Sprengtport Buddenbrockin puoleen toivoen että ainakin tämä ymmärtäisi häntä, mutta parooni vastasi vältellen, ettei hän varmasti tiedä, voidaanko vauriota korjata uudella parsimisella.
— Olkoon sitten! huudahti Sprengtport, tahdon näyttää että sitä ilmankin rohkenemme.
Ympärillä seisovat huomasivat majurin uhkaavan vakavuuden ja tiesivät että hän miehen lailla pysyy sanassaan.
Fröberg pahoillansa esitti yhä uusia epäilyksiä. Nevat olivat kuivaneet, ne siis eivät estä vihollista. Etumurrokset, joita oli kiitetty, olivat liian laajat. Hänen, Fröbergin, oli mahdotonta puolustaa niitä vähäpätöisellä miesvoimallaan, jonka vuoksi hän vaati ainakin 1,000 miestä avukseen.
— Vai 1,000 miestä! huudahti Lewenhaupt hämmästyneenä. Minun seitsemästätuhannestani tuhat miestä? Lascylla on 10,000. En luovu yhdestäkään miehestä, saatikka tuhannesta.