— No, kuinka kävi? kysyi hän tuimasti.
— Niinkuin saattoi arvata. Lewenhaupt itse näyttää täydellisesti neuvottomalta, ja kaikki muut kielsivät puolustamasta Haminaa, kaikki paitsi Buddenbrock, joka vaati taistelemaan.
Majuri otti esille sinetityn käskykirjeen, mutta luomatta siihen silmäystäkään viskasi Bousquet sen pöydälle ja kysyi kiihkeästi: — Entäs te, Freidenfelt? Ettekö kannattanut häntä?
— Tietysti minkä voin, mutta olivathan he jo kuulleet teidän ylhäisyytenne esittämät syyt. Sanani kumottiin kaikilta tahoilta todistuksilla, jotka merkitsivät enemmän kuin Suomen menettäminen ja Ruotsin häviö.
Bousquet ei vastannut, hän vaan alakuloisena naputti sormillaan pöytää ja viittasi vihdoin Freidenfeltiä istumaan. Tämä nyt asettui avaraan nojatuoliin pöydän toiseen päähän. Tuokion kuluttua kysyi Bousquet: — Kuinkas Fröberg peräytyessään suoriutui solasta? Onhan todistettu, etteivät venäläiset mitenkään voineet kulkea nevojen poikki, saatikka sitten että olisivat kulkeneet.
— Siitä kysymyksestä ei kukaan välittänyt. Lausuin mahdolliseksi että tuo sanansaattaja, joka varoitti Fröbergiä saarroksiin joutumasta, oli jossakin yhteydessä hävitettyjen tokeiden kanssa, mutta yleinen mielipide oli se, ettei pitäisi nostaa epäluuloja, jotka ehkä sattuisivat syyttömiin. Ja olihan Fröbergillä sitäpaitsi turvanaan Lewenhauptin käsky valmistaa hiljaisuudessa peräytymistä, koska solassa ei ollut mahdollista taistella.
Bousquet vaipui taas äänettömyyteen ja luhistui ikäänkuin raskaan painon alla. Kutrinen peruukki paisui yhä hänen päänsä ympärillä; oli kuin olisivat ajatukset sen alla olleet liian katkeria ja tuimia pysyäksensä aivojen sisässä, jossa ne kiihkoisesti ajoivat toisiansa. Sinä hetkenä näytti vanha soturi siksi murtuneelta, että Freidenfelt säälillä ja myötätuntoisuudella ajatteli sitä tehtävää, sitä häpeätä ja sitä surua, johon johtavat miehet Summassa olivat tuominneet kunnollisen toverinsa.
Sanaakaan lausumatta istui Bousquet hetkisen tässä asennossa, mutta sitten hän äkkiä iski nyrkkiä pöytään ja hypähti ylös.
— Se ei voi olla mahdollista! huudahti hän nuorukaisen tulisuudella.
Lähden sinne itse. Ette ole sanonut heille kaikkea.
Freidenfeltkin nousi: — He saivat kuulla teidän omat sananne. Sanoin heille, että ratkaisu koski tietä Turkuun, asukkaita, omaisuutta ja kruunun varastoja. He tietävät yhtä hyvin kuin mekin, että Haminaa voidaan puolustaa 10,000:nella miehellä, ja Lewenhauptilla on 11,000. He tietävät että me täällä teemme mitä voimme ja että he saattavat tulla meidän avuksemme milloin vaan tahtovat. Sanoin heille, että kunpa vaan voimme kestää pari viikkoa, niin on Lascyn pakko muonan puutteesta vetäytyä takaisin, mutta he pysyivät käsityksessään, että Hamina on mitättömyys, jonka tähden ei saa panna armeijaa alttiiksi.