Martti vastasi katkeran vihan katseella turhaan koettaen näyttäytyä kylmältä: — Ettette te häntä paljasta, se on selvää, mutta sitäkin selvemmin todistan minä, ettei teillä ole niin paljon valtaa kuin luulette olevan.
Hän syöksyi esiin, heittäytyi raivokkaana Attilan päälle ja tarttui hänen kurkkuunsa. Tämä koetti torjua, mutta vaipui maahan. Sotamiehet seisoivat ällistyneinä ja saamattomina. Mutta Maria riensi heittäytymään riitelevien väliin. Hän oli jo nostanut käsivartensa, kun Löfving salamana ryntäsi sisään ja viskasi Martin syrjään.
— Olisipa edes tuo jäänyt sinulta tekemättä, huusi hän. Oletko mieletön, Martti, kun ryntäät turvatonta vankia vastaan. Kuulithan, että hän seurasi neitiä suojelusvartiana.
— Ikäänkuin en minä olisi voinut häntä suojella, karjasi Martti, ja vimmatusti kääntyen Marian puoleen: — vai enkö ehkä innokkaasti pyytänyt sinua karttamaan sotaa? Enkö pyytänyt sinua jättämään minut vapaana ja huolettomana kumppanieni seuraan? Mutta et kuullut minua. Miksi tunkeuduit meidän riveihimme ja minun rinnalleni? Miksi vedit sydämmeni puoleesi, kun minun olisi pitänyt unohtaa kaikki muu paitsi kuninkaani ja maani?
Maria katseli vakavasti Marttia.
— Oletko sinä Martti?
— Ellen ole mikään parempi, niin ainakin itse perkele! Sinä riistit meiltä voiton ja teeskentelet nyt kavaltajana viattomuutta vihollisen rinnalla.
— Ei hän tiedä, mitä hän puhuu, katkasi Löfving. Tule pois, poika.
Kapteeni tarttui Martin käsivarteen ja vei hänet ulos, sanoen: — Älä ajattele häntä. Joku toinen vielä vast'edes rakastaa sinua enemmän.
Martti horjui ulos silmät suljettuina ja kumeasti koristen: — Tyhjyyttä toinen voi antaa, ja pelkkää tyhjyyttä voin minä antaa toiselle. Maria täytti koko sieluni ja hänen kanssaan on kaikki lopussa. Hän heittäytyi lumelle ja vaikeroi hiljaa kuin kuoleva.