— Jos sitä voisi elää toisen kerran, niin paljon tekisin toisella tavalla.
— Niin minäkin. Mutta nyt on kaikki jo takanamme. Olen koettanut paikata ja puhdistaa minkä olen voinut. Sen vuoksi olen tännekin tullut puhumaan teidän kanssanne, niin että kaikki tulee selvitetyksi. Martin kuoleman jälkeen on ainoana halunani ollut tavata teitä vielä kerran.
Tuskan piirre kasvoissaan lausui Löfving: — Jospa tietäisitte kuinka minä häntä kaipaan äärettömästi!
Tasma istahti hiljaa penkille: — Jos kuka kaipuuta ymmärtää, niin kyllä minä. Sen huomaatte kyllä, Löfving, jos ajattelette menneitä aikoja.
Löfving punastui äkkiä, mutta kalpeni taas: — Jos olette tullut tänne syyttämään minua, niin syyttäkää! Mikä on tehty, sitä ei tekemättömäksi saa, ja jos nyt olisi samat olot kuin silloin, niin tekisin samoin vieläkin. Mutta jos käy niinkuin nyt näyttää, niin olette oikeassa. Te näitte silloin edemmäksi kuin minä.
— Ellette olisi silloin halveksinut mieheni sanoja, olisitte jo aikoja sitten tiennyt mihinkä kohtalo vie.
— Minulla oli vaan yksi tie. Olin ruotsalainen sotamies, ja semmoisena täytyi minun elää ja kuolla. Mihin Jumala on asettanut, siinä täytyy seisoa.
— Ikäänkuin ei Jumala silloin olisi niinkuin nytkin nöyryyttänyt meitä vieraiden aseiden alle. Mutta siihen aikaan tahdoitte yksin hallita, ja sentähden luulitte voivannekin.
— Jos olisin sen tehnyt oman edun vuoksi, ei mikään minua epätoivosta pelastaisi, mutta Jumala on todistajani, että mitä teinkin, sen tein valtakunnan eduksi parhaan ymmärrykseni mukaan.
Tasma ei vastannut, hän vaan istua huojutteli synkkänä ja miettiväisenä, ja Löfving jatkoi taas: — Olisinhan, niinkuin moni muu, voinut heittää kaikki sikseen ja pelastaa nahkani, mutta se ajatus tuntui minusta kamalammalta kuin kuolema, sillä aseista luopuminen oli samaa kuin olisi omin käsin polttanut lapsiinsa orjanmerkin.