Rakkaat vanhempani!
Nyt minä saan sanoa teille, että täällä oli tutkinto, ja minä osasin (huutomerkkien mukaan) varsin hyvästi monta oppimatani ja sangen hyvästi kirjoitusta sekä kuvailus-taitoa, mutta jokseenki hyvästi äidinkielen käytäntöä. Se tulee siitä, sanoo Johtaja, että minä en ole lukenut tarpeeksi asti, ja hän on lahjoittanut minulle monjaita Ole Vig nimisen miehen tekemiä kirjoja, jotka ovat verrattomia, sillä minä ymmärrän kaikkityyni mitä niissä seisoo. Johtaja on hyvin hyvä minua kohtaan, hän tarinoipi meille niin monta juttua. Kaikkityyni on täällä niin sangen pienoista sitä vastaan, mitä ne ovat ulkomaalla; emme ymmärrä tuskin mitään, mutta opimme kaikkia Skotlantilaisilta ja Schveitsiläisiltä, mutta Hollantilaisilta me opimme meritoimitusta. Moni matkustaa pois näihin maihin, Ruotsissakin ollaan paljon vilkkaampia meitä, ja siellä on Johtaja itse ollut. Nyt minä olen ollut täällä kohta vuoden, ja minä luulin oppineeni jo paljon, mutta kun tutkinnossa kuulin, mitä ulos-pääsevät osasivat, ja kun mietin, etteivät nekään osaa mitään ulkomaalaisten rinnalla, niin minua huolettaa sangen paljon. Ja siihen on vielä maakin niin huonoa täällä Norjassa sen suhteen, kun se on ulkomaalla; se ei maksa ollenkaan kaikkea sitä vaivaa, mitä me sen kanssa näemme. Sitä paitsi ei rahvas tahdo taipua tekemään jälestä. Jos ne tahtoisivatkin, ja jos maa olisikin paljoa parempi, niin eihän niillä ole rahaakaan maatansa muokata. Se on kummallista, että se on käynyt niin kun on käynyt.
Nyt minä olen ylimmäisellä luokalla ja pitää ollakseni siinä vuoden, ennen kun olen valmis. Mutta useemmat kumpanini ovat menneet matkaansa ja minulla on ikävä kotiin. Minusta tuntuu niin kun olisin yksinäni, vaikka eihän se ole ensinkään niin; mutta se on niin kummallista, kun joku on ollut niin kauvan poikessa. Minä luulin kerran tulevani täällä taitavaksi, mutta mitenhän käyneekin!
Mitä minä täältä tultuani rupeen tekemään? Se nyt on luonnollista että minun tekee mieleni esinnäkin tulemaan kotiin, ja sitte minä voin etsiä itselleni jotaki, mutta ei kaukaa.
Eläkääte rakkaat vanhempani terveinä! terveisiä niillekin, jotka minusta kyselevät; sanokaate niille, että minulla on hyvä olento, mutta tekee mieleni kotiin jälleen.
Nöyrä poikanne
Öyvind Thorenpoika Pladsen.
Rakas Koulumestari!
Tämän ohessa saan kysyä teiltä, tokko tahdotte lähettää tähän kirjeesen sulettua kirjettä kellekään sanomatta. Ellette tahdo, niin polttakaate se.
Öyvind Thorenpoika Pladsen.
Hyvin kunnioitettu neiti Mari Knuutintytär Nordistuen
Ylä-Heidegaardenessa!