Hyvin kunnioitettu neiti Mari Knuutintytär Heidegaardenessa!
Kiitoksia paljon kirjeestäsi, jonka olen lukenut ja polttanut, aivan niin kun sanoit. Sinä kirjoitat monesta asiasta, mutta et mitään siitä, josta minä olisin suonut kirjoittavasi. Minäkään en tohdi kirjoittaa muutamasta asiasta, ennen kun saan tietää vähän laveammalta, kuinka sinun laitasi on kaikin puolin. Koulumestarin kirje ei sano mitään, johonka olisi luottamista, mutta hän kaunistelee sinua ruusunkukkasilla, vaan sanoo kumminki huikentelevaiseksi. Niinhän sinä olit ennenki. Nyt en tiedä, mitä uskonen, ja juuri sen tautta pyydän minä sinua kirjoittamaan; sillä minulla ei ole hyvin, ennen kun olet kirjoittanut. Tällä aikaa minä muistelen enimmän, että sinä tulit vuorelle silloin viimeisenä iltana, ja mitä silloin sanoit. Enempätä en sano tällä kertaa, ja voi siis hyvin!
Korkeimmalla kunnioituksella
Öyvind Pladsen.
Nuorimies Öyvind Thorenpoika Pladsen!
Koulumestari antoi minulle uudellensa kirjeen sinulta ja sen minä nyt olen lukenut. Mutta minä en ymmärrä sitä ensinkään, ja se tulee varmaan siitä, etten ole oppinut. Sinä tahdot tietää, kuinka minun laitani on kaikin puolin, ja minä olen raitis ja terve eikä minua vaivaa niin mikään. Ruoka maistaa minusta hyvältä, varsinki kun saan maitoruokaa, uni samate yöllä ja toisinaan päivälläkin. Minä olen tanssinut paljon tänä talvena; sillä täällä on ollut yhtenänsä sekä pitoja että juominkia. Minä käyn kirkossa, ellei lunta ole liiaksi, mutta se on ollut tänä talvena haittana. Nythän sinä lienet saanut tietää kaikkityyni, ja ellet liene, niin minä en tiedä parempata neuvoa, kun että sinä saat kirjoittaa minulle vielä kerran.
Mari Knuutintytär.
Hyvin kunnioitettu neiti Mari Knuutintytär Heidegaardene!
Kirjeesi minä sain, mutta sinä näytät tahtovan antaa minun olla yhtä viisaana. Ehkä sekin on vastaus, sitä en tiedä. Minä en tohdi kirjoittaa siitä mitään, josta minun tekisi mieleni kirjoittamaan, sillä minä en tunne sinua. Mutta ehk'et sinäkään tunne minua!
Ei sinun tarvitse luulla, että minä enää olen se juuston hötelö, josta sinä pusersit vettä, silloin kun minä istuissani katsoin sinuun tanssissa. Minä olen jo ollut monella hyllyllä kuivamassa sen ajan jälkeen. Enkä minä myöskään ole niin kun luppakorva koira, joka allapäin korvin potkii ihmisiä pakoon, niin kun minäkin ennen tein; nyt minä jo osaan pitää paikkani.
Kirjeesi oli kyllä leikittelevä; mutta se leikitteli siinäkin, jossa ei olisi pitänyt ollenkaan leikitellä; sillä kyllä sinä ymmärsit, mitä minä tarkoitin, ja näithän siis, etten turhia kysynyt, mutta sen tautta kun en näinä aikoina voi ajatella muuta kun sitä, jota minä kysyin. Minä käyskentelin huolissani odottaen, ja silloin tuli vaan leikkiä ja naurua.