Hyvästi nyt, Mari Heidegaardene! minä olen vasta katsomatta sinuun liiaksi, niin kun muinoin tanssissa. Maistakoon vaan sekä ruoka että uni sinusta hyvältä ja saa'os uuden kankaasi valmiiksi ja saatta'os varsinki luoda lumen pois kirkkotieltäsi!
Korkeimmalla kunnioituksella
Öyvind Thorenpoika Pladsen.
Maaviljelijä Öyvind Thorenpoika, maaviljelyskoulussa!
Huolimattani vanhuudestani ja silmäini heikkoudesta sekä oikean ronkkoni kolottamisesta täytyy minun kumminki taipua nuorison ahdistuksiin; sille se tarvitsee meitä vanhoja, silloin kun on itse tarttunut kiini juostessansa. Se houkuttelee ja itkee, kunnes pääsee irti, mutta juoksee sitte paikalla luotamme eikä tahdo kuulla enää mitään.
Mari viehättää nyt minua suloisilla sanoilla, jotta minä kirjoittaisin matkaan; sillä hän kainostelee kirjoittaa yksinänsä. Minä olen lukenut kirjeesi. Mari oli ajatellut, että hänellä nyt oli Junnu Hatten eli joku muu koiran silmä edessänsä, eikä semmoinen, jonka Koulumestari Baard oli kasvattanut; mutta nyt on pulassa. Kumminki olet sinä ollut liian kova; sillä muutamat naiset juonittelevat, ettei heidän tarvitsisi itkeä, eikä siinä ole eroitusta itkun ja sen juonittelemisen välillä. Mutta minusta on mieleen, että sinä pidät totta totena; sillä muuten sinä et voisi nauraa leikille.
Mitä teidän mieleenne kuuluu, niin sen nyt näkee monesta kohtalosta, että se on toisiinne päin rientävä. Marista minä olen usein arvellut, sillä se on kun tuulen vaellus; mutta nyt minä tiedän, että se ei ole kumminkaan taipunut Junnu Hattenin tuumiin, josta sen ukkovaari on syttynyt suureen vihaan. Tyttö tuli iloiseksi, kun tarjouksesi tuli, ja jos hän kujeilikse, niin se ei ollut pahasta aivoituksesta, mutta ilosta. Hän on kärsinyt paljon, ja sen hän on tehnyt odottaessa sitä, jonka puoleen mielensä riensi. Mutta sinä et huoli hänestä, vaan viskaat hänet pois niin kun ilkeän pennun.
Sitä minun teki mieleni kertomaan sinulle. Ja sen neuvon minä saatan panna lisäksi, että Marin kanssa sinun pitäisi olla suosiossa, sillä hänellä on taistelemista muutenki. Minä olen jo vanha, joka olen nähnyt kolme miespolvea; minä tunnen siis hullumaisuudet ja niiden juoksut.
Äidillesi ja isällesi minä vien terveisiä sinulta, ne odottavat sinua. Mutta siitä minä en ole tahtonut ennen kirjoittaa, ettei sinulle tulisi kovin ikävä kotiisi. Isääsi sinä et tunne, sillä hän on kun puu, joka ei voivoittele, kun sitä hakataan. Mutta jos sinusta vaan tulee jotakin, niin kyllä sinä sitten opit tuntemaan hänen, ja sinä saat ihmetellä niin kun rikasta lähdettä. Hän on ollut maailmassa ahdistettu ja hiljainen, mutta äitisi on keventänyt hänen mielensä maallisesta huolesta, ja nyt se kepenee yhä päivittäin.
Silmäni tummuvat nyt ja käteni ei enää tahdo jaksaa. Jää siis sen haltuun, jonka silmä aina valvoo, ja jonka käsi ei koskaan väsy.
Baard Antinpoika Opdal.