Ensimäisenä kuukautena Josefine oli vain väsynyt ja tylsä — hän oli heikontunut enemmän kuin itse aavistikaan —, mutta näiden tapahtumien jälestä hän rupesi seuraamaan tuota talonpojan poikaa, joka aikoinaan oli valoisalla uskollaan valloittanut hänen sydämensä, — tuliko hän takaisin?
Eräs tapahtuma, jonka hän salasi mieheltään, oli kovasti riistänyt häneltä voimia. Hän oli näet myöskin, heti kun vaan oli voinut mennä ulos, kaikessa hiljaisuudessa yrittänyt veljensä luo. Myöskin hän oli tavannut Sigridin portailla ja saanut samallaisen tiedonannon, ettei Kallem muka ollut kotona, — mutta hän oli tullessaan nähnyt hänen seisovan parvekkeella. Töin tuskin oli hän jaksanut astella kotiinsa.
Olihan hän tuntenut syvintä sääliä veljeään kohtaan, ja oli valmis minkälaisiin myönnytyksiin hyvänsä, mutta veljen tylyys nosti hänessä taaskin uhkamielisyyttä. Omasta kateuden tunteestaan Ragnia kohtaan Josefinellä ei itsellään ollut vähintäkään aavistusta, eikä myöskään siitä, mitä osaa se oli näytellyt hänen omassa esiintymisessään. Hän katsoi viakseen ainoastaan sen, että oli ollut suvaitsematon henkilöä kohtaan, joka todellakin oli rikoksellinen. Kun Sissel Aune istuessaan siellä ylhäällä pojan luona kertoi, miten hyvä ja rakastettava Ragni oli ollut aina viime hetkeensä saakka, tunsi hän menetelleensä epäinhimillisesti siinä, ettei ollut kiinnittänyt huomiota Ragnin hyväsydämisyyteen ja Kallemin rakkauteen. Mutta missään muussa suhteessa hän ei tuntenut rikkoneensa.
Hänen pettymyksen tunteensa oli tavattoman voimakas ja sillä olisi ollut pahoja seurauksia, jollei juuri silloin hänen miehensä taistelu olisi temmannut häntä mukaansa. Epätietoinen ihminen, joka pääasiallisesti on elänyt uhkamielisyyden vallassa, voi päästä selvyyteen ainoastaan jonkun järkyttävän tapahtuman kautta. Sellainen tapaus sattui silloin, kun Tuft sanoi hänelle: "Josefine, tässä asiassa täytyy meidän asettaa sekä virka että omaisuus peliin."
Kolme kuukautta oli kulunut, kun Josefine taistelun virkistämänä luuli olevansa kylliksi voimakas tekemään tiliä veljensä kanssa. Hän kirjoitti kirjeen ja lausui siinä, että olivatpa he rikkoneet kuinka suuressa määrin hyvänsä, — olisi asia kuitenkin saatava selväksi, heille olisi kuitenkin suotava armo asettua syytettyjen penkille. Heidän kiitollisuutensa häntä kohtaan oli suuri, mutta suuri oli myöskin heidän kaipauksensa yhteistyöhön nyt, kun he katuivat entistä suvaitsemattomuuttaan ja toivoivat saavansa tehdä mitä uhrauksia tahansa sen oikeudellisuuden ja rakkauden hengen hyväksi, jota he tähän saakka olivat väärin käsittäneet.
Se oli oivallinen kirje, sen myönsi hänen miehensäkin.
Mutta päiviä kului eikä vastausta kuulunut. Onneksi olivat nämä päivät Tuftille ankarimpia taistelun aikoja. Rukoushuoneella ja myöhemmin myöskin kirkossa oli hän käyttänyt niitä sanoja, joilla Josefine oli kirjeensä lopettanut. "Oikeus ja rakkaus" huolimatta erilaisista uskonkäsityksistä (samoinkuin kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta) oli kristinuskon ydin. Senpä vuoksi olikin kaikki mitattava samalla mitalla, ennen kaikkea juuri itse oppi, niin että pieninkin osa, joka ei täyttäisi mittaa, putoisi pois kuin entisten kovien aikojen jumaluusoppi meidän aikamme vanhurskauden ilmestysvoiman tieltä.
Näitä sanojaan hän joutui puolustamaan jo samana päivänä. Sillä viikolla pidettiin kolme kokousta, joissa jokaisessa oli väkeä huoneen täydeltä. Hänen etevin vastaväittäjänsä oli muuan pappi ja jumaluusopillisen aikakauskirjan toimittaja pääkaupungista. Keskustelun pääaineeksi joutui helvettioppi. Ja Tuft pysyi siinä mielipiteessään, että se, mitä Paavali siitä sanoi, erosi suuresti siitä, mitä esim. ilmestyskirjassa asiassa sanotaan. Paavalin käsityksen mukaan on tämä ja tuleva elämä alituista kehittymistä, joka oli päättyvä siten, että jumala tulee meille "kaikeksi kaikessa". Sellainen oppi täytti sekä vanhurskauden että rakkauden mitat, — ja tehoisan vaikutuksen teki varsinkin se, kun hän kaikuvalla äänellään ja rannikkolaisella murteellaan huusi yli tiheään sulloutuneen kuulijakunnan tahtovansa kysyä, uskoivatko he sodan ja sorron loppuvan paremmin sen kautta, että raakaa ja kostonhimoa osoittavaa helvettioppia opetettiin kaikissa kouluissa ja kirkoissa muka jumalan vanhurskautena ja rakkautena!
Vastustajat olivat täysin "helvettiopin mukaisia", sillä ne tekivät kaikki voitavansa saadakseen tuomituksi hänet kerettiläiseksi. Kuulijakunnassa vallitsi täydellinen yksimielisyys siitä, että selvyydessä ja vakuuttavaisuudessa ei kukaan vetänyt vertoja pastori Tuftille.
Viimeisellä kerralla oli tohtori Kallemkin läsnä. Hän näki Josefinen istuvan siellä silmät hehkuvina. Ja seuraavana iltana tuli hänen vastauksensa.