— Katsotaan sitä sitte, sanoi Margit.
Eli katsahti vilaukselta ikkunoihin, astuessaan talon ohi; sisässä ei ollut ketään.
He asettuivat nyt ladon sillalle katsomaan lehmiä, jotka ammahdellen kulkivat heidän ohitseen navettaan. Margit mainitsi Elille jokaisen nimen, kertoi kuinka paljon ne lypsivät ja mikä kantaisi kesällä, mikä ei. Lampaat luettiin ja päästettiin sisään; ne olivat isoa, ulkolaista lajia; Arne oli etelän puolessa saanut käsiinsä kaksi karitsaa.
— Kaikkia sellaisia hän hommaa, vaikkei sitä hänestä uskoisi.
Sitte he menivät latoon ja katselivat heiniä, joita oli ajettu niityltä, ja Elin piti haistaa niitä.
— Sillä sellaisia heiniä ei joka paikassa tapaakkaan.
Hän näytti ladon ovesta peltoja ja kertoi miten paljon satoa kustakin saatiin ja miten paljon mihinkin kylvettiin. Sitte he menivät ulos ja Eli, joka ei näihin kaikkiin ollut vastannut ainoaakaan sanaa, pyysi, kun he astuivat puutarhan ohitse, että hän saisi mennä sitä katsomaan. Sinne päästyään hän pyysi saada poimia kukkasen tai pari. Yhdessä nurkassa oli pieni penkki, sille hän istuutui, mutta vaan ikäänkuin koetteeksi, sillä hän nousi samassa ylös.
— Nyt meidän täytyy pitää kiirettä, ettei myöhä meitä ennätä, sanoi
Margit ovessa. Ja he menivät sisään.
Margit kysyi eikö hän saisi tarjota Elille mitään, kun hän näin ensi kertaa oli käymässä, mutta Eli punastui ja vastasi lyhyesti ei. Hän rupesi nyt katselemaan ympärilleen; nämä ikkunat olivat tielle päin ja täällä oltiin päivisin; huone ei ollut suuri, mutta hauska; siellä oli kaakeliuuni ja seinäkello. Tuolla riippui Niilon viulu, vanhana ja tummuneena, mutta kielet olivat uudet. Tuossa oli pari pyssyä, Arnen omaisuutta, englantilainen onkivapa ja muita ihmeellisiä kaluja, joita äiti otti seinästä ja näytti. Eli katseli ja koetteli niitä. Huone ei ollut maalattu, sillä Arne ei pitänyt siitä; eikä ollut maalissa sekään huone, jonka ikkunat olivat Kampenin jyrkänteelle päin ja jonne näkyi kukkea tunturi ihan vastapäätä ja taempaa sinisiä; tämä huone, joka oli rakennettu lisää, kuten koko tämä puoli taloa, oli suurempi ja kauniimpi; mutta kaksi pienempää sivuhuonetta oli maalissa, sillä niissä piti äidin elää, kun hän tuli vanhaksi - ja Arne toi taloon emännän. He menivät kyökkiin, aittaan, kotaan ja leivintupaan; Eli ei sanonut sanaakaan, hän katselikin kaikkea ikäänkuin etäältä; ainoastaan kun Margit ojensi hänelle jotakin, kosketti hän sitä, mutta silloinkin aivan keveästi. Margit, kaiken aikaa puhellen, vei hänet nyt takaisin etehiseen; piti nousta katsomaan yläkertaa.
Sielläkin oli hyvin sisustettuja huoneita, vastaava määrä kuin alhaalla; mutta ne olivat uudet ja asumattomat paitsi yksi, joka oli Kampenin jyrkänteelle päin. Näissä huoneissa säilytettiin kaikellaisia tavaroita, joita ei käytetty jokapäiväisessä taloudessa. Täällä riippui joukko valmiiksi neulottuja nahkavällyjä sekä muita sänkyvaatteita; äiti kävi niihin käsiksi ja kosketteli niitä, Elin täytyi tuontuostakin tehdä samoin; nähtävästi hän nyt oli saanutkin vähän enemmän rohkeutta, tai lienevätkö nämä tavarat huvittaneet häntä, koska hän palasi takaisin toisten luo, teki kysymyksiä ja tuli yhä iloisemmaksi. Vihdoin sanoi äiti: