— Minä en kärsi sinun silmiäsi, poika.
Sitte hän hajareisin heittäytyi kelkkaan ja laski alas mäkeä.
— Koeta etsiä kelkkaa, jos löydät! sanoi hän, nauroi ja kääntyi vielä kerran taakseen, ojentaen kielensä Torbjörniä vastaan. Ja sitä tietään meni Aslak.
Mutta seuraavalla viikolla tuli nimismies taloon; isä oli usein poissa, äiti itki ja hänkin oli pari kertaa poissa.
— Mikä on, äiti?
— Se on kaikki Aslakin syy.
Eräänä päivänä tapasivat he sitte pienen Ingridin laulamassa:
Sinä maaliman remputin rallan! minä menoosi väsyn jo vallan: likkalapsi teiskaroi, poika-pölhön korvat soi, muori keittoon vettä kaas, äijä kiskoo unta taas. Mirri-poika se asiat suorii: hulikosta kermat kuorii.
Siitä sitä nousi kysyminen mistä hän sen laulunpätkän oli oppinut. Torbjörniltä. Torbjörn taas pelästyi kovasti, hän oli oppinut sen Aslakilta. Silloin hänelle sanottiin, että jos hän itse laulaa tai opettaa sisarelleen toisia sellaisia lauluja, niin hän saa selkäänsä. Vähän myöhemmin tuli pieni Ingrid kironneeksi. Torbjörn kutsuttiin taasen tilille ja Sämund arveli, että on parasta samalla antaa hänen maistaa vähän vitsaa; mutta hän itki ja teki niin kauniita lupauksia, että hän tällä kertaa pelastui.
Seuraavana sunnuntaina sanoi isä hänelle: — Tänään ei sinun tarvitse tehdä pahaa kotona; sinun pitää tulla kirkkoon minun kanssani.