Ja niin siis hän ja Synnöve ja Ingeborg joutuivat rippikouluun yhteen aikaan. Synnöve olikin odottanut kauvan; hän oli kuudennellatoista vuodellaan.
— Ihminen ei koskaan osaa liian paljon, kun hänen on tehtävä lupauksensa Jumalalle, oli äiti aina sanonut ja isä, Guttorm Päivänkumpu oli ollut samaa mieltä. Eipä siis kumma jos pari kosijaakin ilmestyi, toinen parempien ihmisten lapsia, toinen rikas naapuri.
— Sehän on hullua! Eihän hän vielä ole päässyt ripillekään.
Meidän täytyy panna hänet rippikouluun, sanoi isä.
Mutta tästä ei Synnöve itse tietänyt mitään.
Pappilassa pitivät perheen naisväet Synnövestä niin paljon, että he veivät hänet sisään saadakseen puhua hänen kanssaan. Ingrid ja Torbjörn olivat ulkona muitten joukossa ja kun yksi pojista sanoi Torbjörnille: "vai et sinä päässytkään mukaan! Ne vievät hänet varmaan sinulta!" niin hän sai siitä sinelmän silmäänsä. Siitä asti tuli toisille pojille tavaksi kiusotella häntä Synnöven takia eikä mikään häntä niin raivostuttanutkaan. Metsässä pappilan alla syntyi vihdoin samasta syystä, sopimuksen mukaan, suuri tappelu. Se yltyi niin, että Torbjörn sai niskaansa suuren joukon poikia yhtaikaa. Tytöt olivat menneet edellä, joten ei ollut ketään eroittamassa ja sentähden ottelu tulistumistaan tulistui. Torbjörn ei tahtonut joutua alakynteen, useita poikia karkasi hänen kimppuunsa ja hän puolustautui miten parhaiten taisi, jaellen iskuja, jotka sitte itse puolestaan kertoivat mitä oli tapahtunut. Syy saatiin samalla ilmi ja siitä tuli paikkakunnalle paljon puhumista.
Seuraavana pyhänä ei Torbjörn tahtonut mennä kirkkoon; seuraavana päivänä, kun piti mennä pappilaan, tekeytyi hän kipeäksi ja Ingrid meni yksin. Kotiin tullessa Torbjörn kysyi Ingridiltä mitä Synnöve oli sanonut.
— Ei mitään.
Kun hän taas tuli toisten joukkoon, tuntui hänestä siltä kuin ihmiset olisivat katselleet häneen ja rippikoululapset nauraa virnistelleet. Mutta Synnöve tuli myöhemmin kuin muut ja oli sinä päivänä paljon herrasväen luona. Hän pelkäsi papin toruvan, mutta huomasi pian, että ainoat, jotka eivät tappelusta mitään tietäneet, olivat hänen oma isänsä ja pappi. Siitä suoriutui siis hyvin; mutta miten taas päästä puheisiin Synnöven kanssa, sitä hän ei ymmärtänyt; sillä ensi kertaa hän ei nyt tahtonut pyytää Ingridiä välittäjäksi. Opetuksen loputtua oli Synnöve taas pappilan väen luona; ja hän odotti niin kauvan kuin muita vielä oli pihassa, mutta vihdoin täytyi hänenkin mennä. Ingrid oli lähtenyt ensimäisten joukossa.
Seuraavana päivänä oli Synnöve tullut ennen muita ja asteli puutarhassa pappilan neidin ja erään nuoren herran kanssa. Neiti otti kukkia maasta ja antoi Synnövelle, herra auttoi niinikään ja Torbjörn seisoi ulkopuolella muiden joukossa ja katseli. He selittivät niin ääneen, että kaikki kuulivat, kuinka taimet olivat istutettavat ja Synnöve lupasi itse istuttaa ne, jotta se tulisi tehdyksi juuri niinkuin he olivat sanoneet.